Strippiklubien uusi asiakaskunta – naiset?

Yhä useampi englantilainen nainen päätyy viettämään iltaansa strippiklubilla. Mikä aikaisemmin mieskuntaa houkutelleissa huuruisissa yökerhoissa viehättää?

Perinteisesti naiset on nähty strippiyökerhojen lavoilla. Uusi muoti-ilmiö näyttää kuitenkin, että naiset ovat päätyneet myös asiakkaiksi klubeille. Naisjulkkiksiakin, kuten esimerkiksi entinen Spice Girl Mel B ja Harry Potter -tähti Emma Watson,on bongattu viettämästä iltaa tällaisista paikoista.

Englantilainen The Sun -lehti lähetti toimittajansa lontoolaiselle strippiklubille ottamaan selvää, mikä paikoissa houkuttaa. Klubin ovimies paljasti, ettei toimittajan porukka ollut harvinainen näky, vaan paikassa kävi päivittäin monia naisia, pääosin sekaryhmissä, mutta myös morsianten polttariporukoita.

Toimittaja raportoi, että kolmihenkinen naisporukka toivotettiin paikalla tervetulleeksi ja kaksi stripparia marssi viihdyttämään naisia välittömästi.

– On mukavaa, että täällä käy naisiakin. Se tarkoittaa, että voimme rentoutua ja jutustella mukavia. Naisasiakkaat ovat virkistävää vaihtelua miespuoliseen asiakaskuntaan, romanialainen 21-vuotias Alina kertoo.

– On hienoa, että myös naiset ovat löytäneet paikat. Parin viime vuoden aikana yhä useampi nainen on alkanut käydä strippuklubeilla. He tulevat tänne uteliaisuudesta ja pitääkseen hauskaa, englantilainen strippari Sarah paljastaa.

– Strippareilla on paljon valtaa miehiin. Muut naiset haluavat nähdä, mistä se johtuu.

Ahdistavaa vai jännittävää?

Käyttäytymistieteiden asiantuntija tohtori Pam Spurr uskoo monien naisten kauhistelevan ajatusta sylitanssin katsomisesta – saati sellaisen saamisesta, eikä vieressä vahtaavat miehet varmasti helpota tilannetta.

Spurr pohtii, että vaikka strippiklubeilla käyminen onkin jonkinlainen muoti-ilmiö ja sellaisilla käyneet naiset kokevat käyntinsä jännittäviksi ja voimaannuttaviksi, suurimmalle osalle asia on kuitenkin edelleen ongelma.

Naiset kertovat vihaansa sitä, että heidän puolisonsa pakottavat heidät tulemaan strippiluoliin. Naiset kokevat, etteivät pysty kilpailemaan strippareiden kanssa – liikkeiden, vartalon ja asenteen suhteen – ja ajattelevat, että miehet vertaavat naisten vartaloa strippareiden muotoihin.

"Jos nainen on epävarma itsestään, strippiklubivierailu ei varmasti kohota hänen itsevarmuuttaan ainakaan seksuaalisuuden saralta", kirjoittaa Spurr.


Lue myös:


MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock (Kuvien henkilöt eivät liity juttuun.)

Lähde: The Sun

Lue myös:

    Uusimmat