Stripparin paljastukset - Riisu minulle rahasta

Millaista on stipparin arki? Alalla vuosia ollut Armi paljastaa.

Armi on suomalaisen erotiikkabisneksen Grand Old Lady. "Polttarishopin Armin" tuntevat lähes kaikki, jotka millään tavalla ovat aikuisviihteen kanssa olleet tekemisissä.

Liikenaisena hän on monilla tavoin itseoppinut. Katu-uskottavuus ja luottamus alan piireissä on ansaittu omalla työllä ja ihmistuntemuksella enemmän kuin kyynärpäätaktiikalla. Armi emännöi myös kahta striptease-paikkaa, ja on siksi juuri oikea henkilö kertomaan, mitä näissä mystisissä privaattistripeissä oikein tapahtuu.

– Perustin ensimmäisen paikkani vuonna 2003, koska halusin tuottaa aistillisia elämyksiä ihmisille. Silloin tarvetta oli ehkä enemmän kuin nyt. Koska tarjoan myös ojelmapalveluita, tilaajat voivat näin käydä katsomassa tyttöjen esityksiä ennakkoon.

Strippareita halutaan yllättävän paljon vielä nykyäänkin erilaisiin illanviettoihin, kesäjuhliin ja miksei niihin polttareihinkin.

Asiakaskunta on kirjavaa ja yhteiskunnan laidasta laitaan.

– En tietenkään kysy mieheltä, kuka olet ja paljonko vuositulosi ovat, mutta kyllähän sen pukeutumisesta, hiuksista ja yleisestä hyvinvoinnista huomaa, Armi nauraa hersyvästi.

– On vakituisia asiakkaita, jotka käyvät viikottain ja muutenkin pistäytyvät juttusille. Jotkut tuovat kukkia tai lahjoja lempitytöilleen, toiset tulevat ruokakassin kanssa. Tyyppejä on joka lähtöön ja junaan.

Tuhmailua työpäivän aikana

Kaikki ei-aviolliseen seksiin miellettävä liitetään jostain syystä pimeään aikaan ja syrjäkujiin. Synniksi hahmotettavat asiat hoidetaan piilossa päivänvalosta, uskoo moni. Armi toteaa asian olevan juuri päinvastoin. Useimmat asiakkaat hoitavat asiansa työpäivänsä ja virka-ajan puitteissa.

– Ensimmäinen piikki on heti kymmeneltä, kun avaamme ovet. Seuraavaksi tulevat ruokatunnilla itseään viihdyttävät. Kolmas vauhdikas kohta vuorokaudessa on työajan päätymisen jälkeiset tunnit aina Salattujen elämien alkuun asti. Sen jälkeen kaikki viettävät normaalia arki-iltaa tavallisten asioiden parissa. Suljemme kahdeksalta, mikä kertoo aika paljon sekin, Armi hymähtää.

Uhkean naisen maanläheinen tapa selostaa toimintaa saattaisi tiputtaa tiukkanutturaisen tätsyn tukasta pari pinniä. Samalla hän tulee poistaneeksi työn ympäriltä kaiken siihen mahdollisesti liitetyn glamourin ja illuusiot.

– Mies ostaa ensin ajan ja valitsee sitten tytön. Muiden katseilta peitetyssä tilassa tyttö alkaa riisua viettelevästi vaatteitaan. Se päättyy sitten siihen, että kaikki vaatteet on otettu pois.

Esityksen kesto lähtee viidestätoista minuutista. Useimmille vartti riittää tyydytykseen.

Naisen näkökulmasta katsottuna homma vaikuttaa aika mekaaniselta ja kylmältä. Pitääkin kysyä parilta privastripparilta miltä työ tuntuu riisuutujasta ja miksi he tekevät sitä mitä tekevät.

Valtapeliä ja taskurahaa

– Pidän vallan tunteesta. Kun mies katsoo minua, minä en ole tahdoton kohde, kuten monet virheellisesti kuvittelevat. Hallitsen tilanteen ja voin leikitellä miehen himolla miten haluan, kertoo aikuisviihde-elokuvissakin esiintynyt nuori nainen.

Ulkonäöstä päätellen ikää on ropiat päälle parikymmentä, ja ilman meikkiä hän on kuin kuka tahansa naapurintyttö.

– On hauskaa viedä mies sille rajalle, missä hän ei enää voi itselleen mitään. Parhaimmista tyypeistä tulee vakituisia asiakkaita, koska valtapelistä tulee heille lähes pakkomielle.

Armin mukaan alalle hakeutuu hyvinkin erilaisia tyyppejä.

– On syrjäpolkujen kulkijoita, jotka kuvittelevat voivansa tehdä työllä nopeasti kassaa. Sitten on myös opiskelijoita, jotka muuten elämässään ovat hyvin kurinalaisia. He käyvät kuntosalilla, pitävät ulkonäöstään huolta ja ovat kaikin puolin hyviä tyttöjä. Sekaan mahtuu myös niitä, joilla on takana hyväksikäyttöä.

Toinen naisesiintyjä kertoo elävänsä naissuhteessa, eikä voisi miehistä vähempää välittää. Hänelle työ on lisätulo opiskelujen ohessa. Strippauksesta tuli sivubisnes lähes vahingossa.

– Halusin kokeilla miltä tuntuu paljastaa itsensä miehelle. Alussa jännitin, mutta sitten huomasin, etten tunne tilanteessa mitään erityistä. Se on yleensä niin lyhyt aika minkä homma kestää, ettei siinä ehdi paljon päätään vaivata, nainen toteaa rauhallisesti.

Hän ei esiinny koti- eikä opiskelukaupungissaan, ainoastaan maakuntien kasvukeskuksissa.

– Oman turvallisuuteni takia en myöskään esiinny muuta kuin varsinaisissa alan liikkeissä, joissa turvallisuudesta on huolehdittu fiksusti.

Minustako strippari?

Armi tiivistää hyvän stripparin ominaisuudet seuraavasti:

– Kun ihminen on sinut itsensä ja kroppansa kanssa, hän on myös seksuaalisesti puoleensavetävä. Vallalla on käsitys, että suomalainen mies pitää vain isorintaisesta ja hoikkauumaisesta nuoresta naisesta. Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Makuja on monia, ja itse asiassa kypsemmille naisille olisi tarvetta tällä alalla todella paljon. Nyt kaivataan perheenäitityyppejä. Huumoripitoinen tyyppi pärjää parhaiten.

Uskallan epäillä, ettei monilla ruuhkavuosissa kiiruhtavilla naisilla ole ehkä ihan tämä ura mielessään, kun he tulevaisuuttaan pohtivat. Näppistuntumalta mieleen ei putkahda kuin yksi aikuisena alalle tullut suomalaisnainen, Geronima. Vähemmän on niitä, jotka työstä ovat eläkkeelle jääneet...

Onko itsensä riisuminen ventovieraan silmien edessä sitten helppoa rahaa?

– Suomessa ei ole juomarahakäytäntöä, joten se riippuu hyvin paljon stripparin taidoista. Jos heti alkaa kerjäämään lisäpalveluista ekstraa..

Hetkinen! Mitä tarkoitat lisäpalveluilla?

– Apuvälineiden käyttöä esityksessä, pieniä mausteita tanssimisen lisäksi, kuuluu täsmennys.

– Koskettaminen ei virallisesti ole sallittua privaattistrippipaikoissa. Rajanveto on kuitenkin vaikeaa. Tarkoittaako se paljasta ihoa, eroottisia alueita vai koko pakettia vaatteineen päivineen? Juuri nyt on oikeusjuttuja käynnissä, jossa jopa kosketus katsotaan seksuaaliseksi teoksi. Mikä on seksuaalinen teko, Armi ihmettelee.

– On olemassa miehiä, jotka kiihottuvat kumisaappaista, pitkistä kynsistä, varpaista tai pitkistä hiuksista. Onko se seksuaalinen teko, jos he haluavat pidellä paljaita jalkoja sylissään? Onko saappaan antaminen hyväiltäväksi rikollista, yrittäjä tuskailee.

Laki, moraali ja unelmien sielunmessu

– Elän Suomen lain puitteissa. Olen aina painottanut, ettei lain rajojen yli mennä. Minulla on käytössä muutama koeasiakas, jotka käyvät uuden tytön luona ja tarjoavat suuriakin summia kysyen "miten olis jos vähän...". Jos näitä sääntöjä rikotaan, sopimus puretaan aika nopeasti.

Ala on monessakin mielessä muuttunut edellisestä lama-ajasta. Kilpailu on koventunut ja julkiset strippipaikat vähentyneet ainakin pääkaupunkiseudulla. Lehtimainonnan vähennyttyä erinäisten kieltojen seurauksena alan paikkojen nimetkin ovat muuttuneet. Nykyään harvinaiseksi käyneessä rivi-ilmoittelussa on korkeintaan sanat "Hierontaa, myös kotikäyntejä" tai muuta vastaavaa.

Netissä erotiikkabisnes sen sijaan rehottaa villinä ja vapaana.

Mitä mieltä itse olisit naisena, jos miehesi kävisi pienellä päivävirkistäytymisellä stripparin luona?

– Olen sen verran konservatiivinen, että kyllä se tuntuisi pettämiseltä. En olisi mielestäni enää tämän miehen ykkönen, jos hänen täytyy käydä muualla kiihottumassa.

Samasta syystä asiakkaista ei myöskään tule sen kummemmin ystäviä.

– Voin tietenkin tervehtiä, jos tilanne sen sallii. Se ei ehkä jossain marketin kassalla ole tarpeen kun mies seisoo siellä perheensä kanssa jonottamassa.

Päinvastaisesti ihailun ilmaiseminen on helpompaa.

– Joskus ne sitten tulevat heti seuraavana päivänä käymään kukkien kanssa ja pyytelevät anteeksi, että eivät olleet huomaavinaan, Armi hymyilee.

Strippareiden ja asiakkaiden välinen peli perustuu pitkälle kuvitelmiin ja jopa romanttiseen haaveiluun.

– Mies haluaa olla saalistaja ja kuningas. Hän haluaa nähdä eroottisen unelmiensa kohteen saavutettavana, vaikkakin vaikeasti. Tyttöjen vaihtuvuus taas on suuri, koska kuvitelmien romahduttua päihteet ovat helppo tapa turruttaa mieli. Pitkään alalla kestäneet ovat vahvoja naisia, eikä heidän tiensä kulje enää kapakan kautta kotiin.

Polttariporukan sankarille juuri esiintynyt tyttö huokaisee syvään.

– Tuosta miehestä nainen saa uskollisen aviomiehen. Sanoin heti alussa, että lopetan heti, kun hän haluaa. Mies ei ollut kai koskaan nähnyt strippishowta, ja meni aivan kipsiin. Juteltiin sitten muutama minuutti mukavia ja toivotin toistamiseen onnea sekä sulhaselle että morsiamelle.

Teksti: Nina Brunberg

Kuvat: Nina Brunberg, Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat