Stepfordin naiset (The Stepford Wives)

Mitä ihmettä tapahtuu Stepfordin pikkukaupungissa Connecticutissa? Yhteisössä, jonka naiset passaavat miehiään näin huomaavaisina herranterttuina, on pakko olla jotain mätää. Kun Joanna (Nicole Kidman) perheineen saapuu Stepfordiin, on korkea aika raottaa salaisuuksien verhoa.

Bestseller-kirjailija Ira Levinin romaanit ovat tarjonneet elokuvantekijöille mainiota materiaalia kuten Roman Polanskin Rosemaryn painajainen (Rosemary's Baby, 1968) ja Franklin J. Schaffnerin Brasilian pojat (The Boys from Brazil, 1978) osoittavat. Erinomainen Levin-filmatisointi syntyi myös vuonna 1975, kun Bryan Forbes ohjasi scifi-trillerin Stepfordin vaimot (The Stepford Wiwes) pääosissaan Katharine Ross, Paula Prentiss ja Peter Masterson.

Alkuperäinen Stepfordin vaimot syntyi hetkellä, jolloin sukupuolten tasa-arvokysymysten kanssa kamppailtiin aivan eri tavalla kuin nykyään. Forbesin ohjaamasta ja William Goldmanin käsikirjoittamasta elokuvasta muodostui ihailtu kulttiklassikko, joka nostatti kiihtymyksen aaltoja etenkin kotimaassaan Yhdysvalloissa.

Vuoden 2004 Stepfordin naiset on Frank Ozin, mm. Miss Piggyn ja Yodan äänenä meritoituneen komiikan ammattilaisen ohjaustyö. Oz, jonka leffalistalta löytyvät sellaiset suosikit kuin Pieni kauhukauppa (1986), Kuokkavieras (1992) ja Koukkusormi (1999), on lähtenyt muokkaamaan käsikirjoittaja Paul Rudnickin (Jeffrey, In & Out) Levin-tulkinnasta kauhutarinan sijaan komediaa. Jos uusintaversion tekeminen on tarpeellista (mitä tässä kohdin sopii kyllä pohtia ankarasti), on tietenkin hyvä, että kokonaisuuteen haetaan uutta kipinää pelkän toiston sijaan. Lajityyppirajojen yli ei pitäisi kuitenkaan yrittää aitoa liian helposti. Komediallistaminen saattaa banalisoida alkuperäiskonseptin - kuten Stepfordin naisten kohdalla on valitettavasti päässyt tapahtumaan.

Nicole Kidman esittää elokuvan keskushahmoa, Joannaa, joka yhdessä miehensä Walterin (Matthew Broderick) ja kahden lapsensa kanssa pakenee suurkaupungin professionaalisia paineita idylliseen pikkukaupunkiin. Hyvinhoidetussa, vauraassa Stepfordissa on Joannan mielestä tekeillä jotain hyvin outoa. Kaikki kaupungin naiset näyttävät olevan todellisia talousihmeitä ja arkipäivän eroottisia jumalattaria; vaimoja, jotka hymyssäsuin hoitelevat sekä kotinsa että armaat aviomiehensä tiptop-tyytyväisiksi. Erityisen epäilyttävä on käytökseltään cheerleadermäisen sokerinen Claire Wellington (Glenn Close), jonka ympärille paikkakunnan naisten tervehenkiset ja kovin konservatiiviset riennot keskittyvät. Ainoa, joka vaikuttaa jollain tavoin normaalilta, on räväkkä Bobbie Markowitz (Bette Midler), omasta äidistään menestyksekkäät muistelmat ("I Love You, But Please Die") julkaissut kapinallinen. Samaan aikaan kun Joanna alkaa vihata uutta ympäristöään, viihtyy Walter yhä paremmin miesten klubilla, jonka johtaja on Clairen suaavi puoliso Mike Wellington (Christopher Walken).

Niille katsojille, jotka eivät tunne vuoden 1975 versiota tai Levinin romaania, on luvassa yllätyksellisiä ja miksei hupaisiakin hetkiä, löytyyhän etenkin sivurooleista monta mehevää tyyppiä. Idean mahdollista uutuudenviehätystä on valmiin tuntemuksen pohjalta kuitenkin vaikea arvioida. Niille, jotka konseptin tuntevat, elokuvakokemus saattaa muodostua suoranaiseksi pettymykseksi. Komedia pehmittää kiusallisesti sen, mikä alkuperäisessä trillerissä oli mielenkiintoisinta ja intensiivisintä. Kompromisseihin on turvauduttu kautta linjan, mikä näkyy rankkojen teemojen häivyttämisessä joko osittain tai kokonaan. Tiettävästi elokuvan loppu oli alun perin sangen erilainen, mutta koeyleisön reaktioiden takia se muutettiin valitettavan "vaarattomaksi".

Teksti: Outi Heiskanen