Spagettikurpitsa

Yhdysvalloissa jalostettiin 1930-luvulla kurpitsalajike, jonka malto keitettäessä hajoaa spagettia muistuttaviksi rihmoiksi. Suosionsa vihannes on saavuttanut vasta viime aikoina. Spagettikurpitsaa kasvatetaan nykyisin muun muassa Israelissa, missä lajiketta on myös jatkojalostettu.

Näin Halloweenin alla on Makuja -sivuille tullut useamman kerran jo kysymyksiä spagettikurpitsasta ja sen käytöstä. Tässä siis pieni tietoisku kaikille kyseisestä vihanneksesta kiinnostuneille. Toivottavasti hauska tuote löytyy myös kauppojen vihannestiskeiltä. Ainakin niiltä voittoisilta...

Kurpitsa muistuttaa ulkonäöltään tavallista vaaleakuorista kurpitsaa. Keskellä on siemeniä, joita ei syödä. Nuoren kurpitsan malto on myös raakana herkullisen makuinen. Mutta perinteisimmillään se tarjotaan kypsennettynä. Kurpitsan voi keittää tai kypsentää uunissa. Puolikkaan kurpitsan kypsentäminen uunissa kestää noin 30-40 minuuttia.

Spagettikurpitsa sopii kypsennettynä ja jäähdytettynä raaka-raasteena tarjottavaksi tai salaattien osana. Se käy hyvin myös pata- ja laatikkoruokiin, keittoihin ja muhennoksiin.

Kurpitsaa voi kokeilla lisäkkeeksi vaikka perinteisen spagetin tavoin jauheliha tai tomaattikastikkeelle. Loraus oliiviöljyä, suolaa ja pippuria riittävät maustamaan tämän kevyen "spagetin".

Lue myös:

    Uusimmat