Sotilaat ottivat kiinni sivullisia Helsinki-Vantaalla pidetyssä harjoituksessa – poliisi ei aloita esitutkintaa

Varusmies osoitti naista aseella Helsinki-Vantaalla - harjoituksen johtaja kertoo tilanteesta 4:38
Harjoituksen johtaja Rainer Kuosmanen kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa miten tilanne pääsi tapahtumaan.

Puolustusvoimilla oli muiden turvallisuusviranomaisten kanssa yhteisharjoitus 9. maaliskuuta 2021 Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Poliisi tiedottaa, ettei harjoitukseen liittyneistä tapahtumista aloiteta esitutkintaa.

Harjoitusalue oli poliisin mukaan asiallisesti rajattu, mutta harjoituksen yhteydessä sotilaat ottivat kiinni kolme sivullista harjoitusalueen ulkopuolelta.

Tapahtuneen johdosta Itä-Uudenmaan poliisilaitos on tehnyt esitutkintalain mukaisen selvityksen, jonka yhteydessä poliisi on tutkinut asiaan liittyvät valvontatallenteet ja hankkinut selvitykset asianosaisilta.

– Saatujen selvitysten perusteella voidaan todeta, että harjoituksen riskiarviointi, ohjeistus, vastuut ja valmistelu oli tehty harjoituksen luonteen edellyttämällä tavalla järjestelmällisesti ja huolellisesti. Tästä huolimatta on päässyt tapahtumaan edellä kuvailtu virhe, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Leif Malmberg

Lisäksi Malmberg toteaa poliisitiedotteessa, että selvityksen perusteella harjoitusten valmisteluissa ja toteutuksessa ei ole havaittavissa sellaisia seikkoja, jotka antaisivat syytä epäillä rangaistavaksi säädettyä tahallisuutta tai huolimattomuutta, vaan kysymyksessä on vahinko.

Tapahtuman johdosta ei aloiteta esitutkintaa, koska poliisin mukaan tapahtumat olivat vahinko, eikä syytä esitutkinnalle ole.

Lue myös:

    Uusimmat