Sirkka Turkki oli lapsesta asti haaveillut pääsevänsä maailmalle. Vuosikymmenien kypsyttelyn jälkeen unelma vihdoin toteutui, kun Turkki päätti 1990-luvun loppupuolella lähteä vapaaehtoistyöhön Afrikkaan. Hän päätyi töihin ruandalaiseen sotasairaalaan. Siellä leikkauspöydälle tuotiin verisiä ihmisriepuja, joita Turkin tehtävä oli yrittää pelastaa – ilman lääkärin koulutusta.
Sirkka Turkki ei ollut tehnyt yhtään ulkomaanmatkaa ennen 1990-lukua. Lapsesta asti hän oli haaveillut matkustamisesta vieraisiin kulttuureihin, mutta 21-vuotiaana naimisiin mennyttä Turkkia jarrutti kotielämä. Vuonna 1997 viisikymppinen Turkki otti töistä vuorotteluvapaata ja lähti hutujen ja tutsien sodan keskelle Afrikkaan. Hän luuli lähtevänsä Ruandaan tekemään fysioterapeutin töitä, mutta päätyikin sotasairaalaan.
– Sinne kannettiin sotilaita, joilla oli repaleisia käsiä ja jalkoja. Jouduin tekemään hirveitä asioita. Sen ajatteleminen tekee vieläkin pahaa, en ollut aiemmin ollut veren kanssa tekemisissä, Sirkka Turkki kertoo.
Turkki joutui tekemään leikkauksia sodassa haavoittuneille potilaille, vaikka hänellä ei ollut työhön oikeanlaista koulutusta. Lisäksi hän hoiti palovammoja saaneita lapsia ja toimi kätilönä. Syynä oli se, ettei pestiin ollut olemassa ketään sopivampaa.
– Ajattelin niin, että teen parhaani. Ei ollut ketään muutakaan, joka olisi pystynyt siihen. Rauhoitin itseäni laulamalla, lauloin koko ajan, kun tein potilaisiin viiltoja.
Lasten kuolemat olivat pahimpia
Työ oli erittäin rankkaa. Turkki pyörtyi kolme kertaa työskennellessään sotasairaalassa. Kerran silmissä sumentui, kun yksi sotilaista ryhtyi hosumaan kiväärin kanssa. Turkki pelkäsi pyssyä, mutta ei auttanut kuin ryhdistäytyä ja jatkaa hommia. Sotilaiden lisäksi Turkki joutui näkemään myös pahasti loukkaantuneita lapsia.
– Kauheinta oli, kun lapsia kuoli. Kun eräs isä pesi kuollutta lastaan, pidin häntä olkapäästä kiinni. Se oli hirveää. Kaikkia ei kuitenkaan voi pelastaa.
Lapsille tapahtui paljon onnettomuuksia, joista he saivat vakavia palovammoja. Pieniä vauvoja konttasi nuotioihin, ja monet saivat kuumat keitokset niskaansa. Turkki ei ole varma, oliko aina kyseessä vahinko.
– Mietin joskus, että olivatko onnettomuudet tahallaan tehtyjä, Turkki pohtii.
Raiskaukset vakava yhteisöllinen ongelma
Ruandasta Turkin tie vei Etelä-Afrikkaan. Siellä hän asui slummissa Ga-Rankuwassa, jossa hän tunsi olevansa osa yhteisöä. Musta väestö oli siirretty apartheidin alkuaikoina Ga-Rankuwaan, jossa he asuivat hökkelikylissä. Slummissa Turkki työskenteli vammaisten lasten koulussa fysioterapeuttina.
– Siellä näin uskomatonta edistystä siinä, miten vanhemmat käsittelivät cp-vammaisia lapsiaan.
Pian Turkkia pyydettiin osallistumaan myös muuhun toimintaan. Hän ryhtyi vetämään kuvataideterapiaa naisten turvatalolla. Piirtämisen lomassa naiset ryhtyivät avautumaan Turkille ja kertomaan kokemuksistaan. Kävi ilmi, että raiskaukset olivat yhteisössä iso ongelma.
– Eräs kertoi, että kun hänen miehensä oli tarvinnut viinaa, ukko oli tehnyt vaihtokaupat. Hän oli saanut naapurin ukolta viinaa ja antanut vaimonsa tälle käyttöön. Kuusi miestä oli raiskannut hänet. Kun naiset kertoivat näistä tapauksista, silloin kyllä oksetti.
Turkki huomasi, etteivät naiset pystyneet estämään raiskauksia, eivätkä olemaan tukena nuorille tytöille. Alueella oli raiskattu myös alle kouluikäisiä lapsia. Turkin kokemusten mukaan joka puolella maailmaa on samantyyppisiä ongelmia.
Tällä hetkellä Turkki työskentelee vapaaehtoistyössä Katmandussa. Hän on työskennellyt siellä aiemminkin tyttöen parissa, jotka ovat joutuneet olemaan ennen orjina. Siellä Turkki on leikkinyt lasten kanssa ja auttanut heitä pääsemään elämään ja arkeen kiinni.
– Odotan kovasti niitä iloisia silmiä. Kirjeistä päätellen he ovat oppineet viime tapaamisen jälkeen lisää englantia, Turkki kertoi ennen lähtöään.
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.