Naiset omistavat kymmenen vuoden kuluessa miehiä enemmän yksityistä varallisuutta Suomessa. Sosiologin mukaan kehitys on vääjäämätön ja sillä on seurauksia.
Leila Simonen pureutuu teemaan vuonna 2008 ilmestyneessä kirjassaan Naiset ja raha. Naisten vaurastuminen yksityisomaisuuden turvin noudattaa selkeää kaavaa.
− Naiset elävät miehiä pidempään. Usein mies on vielä aviopuolisoaan vanhempi. 80 ikävuotta lähenevät naiset kuuluvat ikäpolveen, joiden avioliitoissa ei erota, Simonen sanoo.
Kun nainen jää pitkän avioliiton päätteeksi leskeksi, hän perii sekä miehensä että välillisesti tämän vanhemmat.
− Valtava muutos on jo tapahtunut Yhdysvalloissa. Historian suurin varainsiirto on synnyttänyt ison joukon rikkaita leskiä. Muutos on matkalla myös kohti Eurooppaa.
"Rahaa ei osata hallita"
Ikääntyvien naisten yhtäkkinen vaurastuminen tuo mukanaan ongelmia. Suurten ikäluokkien naiset ovat perinteisesti jättäneet isojen raha-asioiden hoitamisen miesten kontolle.
Yhtäkkiä he saavat haltuunsa suuria summia rahaa, kenties myös sijoitusasunnon tai pörssisalkun, joiden hoitamisesta he eivät tiedä mitään.
− Käytännön toimet rahan suhteen eivät ole hallussa. Varallisuuden arvoa on myös vaikea käsittää henkisellä tasolla, Simonen kertoo.
Tällainen leski on valitettavan helppo uhri huijareille. Niin rehelliset kuin hyötyä hakevat varainhoitopalvelut lähestyvät kynnet ojossa naisia, jotka ovat uuden tilanteen edessä täysin pihalla ja siis asiantuntijan varassa.