Kuopiolainen yrittäjä haluaa rakentaa Suomen kauneimman kesärantakahvilan. Maiseman täydentävät neljä isoa palmua, jotka eivät kuitenkaan kaikkien silmää miellytä.
Kuopiolainen yrittäjä Allu Koskinen rakentaa Väinölänniemen uimarannalle uudistunutta elämyskeskus Cafe Väinöä.
Koskinen on laajentanut rajusti upeissa maisemissa sijaitsevaa rantakahvilan terassialuetta. Vuonna 2022 valmistumaan alueeseen tullaan panostamaan arviolta 600 000 euroa.
Alueella on mahdollista kokeilla myös erilaista tekemistä.
– Huikea paikka tulossa. Ideana on, että kaikkea aktiviteettia löytyy vauvasta vaariin. Perheet pystyvät tulemaan ja tekemään kaikenlaista, kaikki pääsee osallistumaan, Koskinen kertoo.
Koskinen haluaa, että Väinölänniemen keskuksesta tulee, ei enempää eikä vähempää kuin Suomen kaunein kesärantakahvila.
Neljä palmua herättävät paikallisissa keskustelua
Koskinen sai korona-aikana idean tuoda Väinölänniemen rantaan myös välimerellisiä elementtejä.
Koska korona-aikana ei ole mahdollista matkustaa etelän lämpöön, halusi Koskinen piristää ihmisiä tuomalla Välimeren Kuopioon.
– Ihmiset ei pääse palmujen alle etelään, niin halusin tuoda palmut Kuopioon.
Yläpuolelta löytyvältä videolta on nähtävissä, kuinka alueella komeilee neljä isoa muovista palmua.
Osa paikallisista pitää Koskisen ideaa hauskana, mutta osa taas on antanut Koskisen palmuille täystyrmäyksen.
Asiaa on puitu kovasti Kuopion puskaradiossa Facebookissa, ja osa pitää ideaa muovisista palmuista rannalla täysin naurettavana.


