Soini: Pakolaisten vastaanotto suoraan Turkista olisi järkevää
Pakolaisten vastaanotto Turkista on paljon järkevämpää kuin laittomasti EU:hun tulleiden siirtely jäsenmaasta toiseen, sanoo ulkoministeri Timo Soini (ps.).
Soini ei ota kantaa siihen, mikä verran Suomi olisi valmis kasvattamaan pakolaiskiintiöitään Turkista siirrettävien pakolaisten takia.
– Me emme mene nyt asioiden edelle, Soini sanoi Luxemburgissa EU:n ulkoministerikokouksen alla.
EU:ssa kaavaillaan jopa satojentuhansien rekisteröityjen pakolaisten vastaanottoa Turkkiin perustettavilta leireiltä. Virkamieslähteiden mukaan asia ei ole vielä ajankohtainen, sillä ensin unionin ulkorajojen valvontaa pitää tehostaa, jotta laiton maahantulo saataisiin hallintaan.
Pakolaisten siirtoa unionin ulkopuolelta pidetään kestävämpänä ratkaisuna kuin Kreikkaan ja Italiaan saapuneiden turvapaikanhakijoiden siirtämistä muualle Eurooppaan.
– Paljon järkevämpää on ottaa pakolaisstatuksella olevia ihmisiä, joiden asia on tutkittu ja jotka eivät ole ihmissalakuljetuksen uhreja, kuin sallia ihmiskauppa, jossa ihmisiä jopa tukehtuu kontteihin ja hukkuu Välimereen, Soini sanoi.
EU-maat ovat sopineet 160000 Kreikkaan ja Italiaan tulleen turvapaikanhakijan jakamisesta keskenään.
EU:n ulkopuolelta tulevien pakolaisten siirroissa puhutaan paljon isommista lukumääristä. Toistaiseksi jäsenmaat ovat sopineet vasta 20000 pakolaisen vastaanotosta maakohtaisten kiintiöiden mukaan.
Uusimmat
-
08:17
Miten lapselle tulisi puhua kuolemasta? Psykiatrin ja lapsensa menettäneiden neuvot – "Lapsi ei ymmärrä, jos kerrot, että ihminen nukkui pois"
-
08:13
Kansalaisuus- ja oleskelulupalakien kiristysten pelätään heikentävän Suomen vetovoimaa
-
08:03
Rakas äitini -uutuuselokuvaa tähdittävä Penelope Cruz ei anna lapsilleen kännyköitä: "Ei ole mikään selitys, että kaikilla muillakin on"
-
08:01
Uuden lajin metsästäjät: Kendossa huudetaan ja lyödään miekalla, myös päähän – tältä näyttää japanilainen miekkailu
-
07:55
NHL:n suomalaisseuraa lyötiin armotta – Miro Heiskanen mukana talkoissa: "Kammottavat"
-
07:44
Jonne Virtanen räväytti roisin seksivertauksen tv-haastattelussa – selostaja repesi nauruun
-
07:26
Max Verstappen dominoivalla tavalla Japanin aika-ajoihin – McLaren vahvoissa asemissa
-
07:24
Ruotsin Södertäljessä räjähdys omakotitalon vieressä – epäiltyjen etsinnässä mukana helikoptereita ja poliisikoiria
-
07:20
Kun lapsi kuolee, lukee vanhemman sairauslomatodistuksessa usein masennus tai trauma – Käpy ry toivoo Suomeen ansiosidonnaista suruvapaata
-
07:15
MTV osallistui poliisin pimeiden pyörien ratsiaan – poikkeuksellinen video saavutti supersuosion
-
07:11
Keskusta kokoontuu ylimääräiseen puoluekokoukseen nimeämään Rehnin presidenttiehdokkaakseen
-
07:07
Venäläispakki avaa Suomi-fiaskon taustat: Roman Rotenberg hämmensi, Leijonille naurettiin: "Täysi sotku"
-
07:01
Pernilla Böckerman ja Anssi Heikkilä saivat viimeksi kritiikkiä tuomareilta – kääntävät sen vahvuudeksi: "Se on oppimisen paikka, aina ei tule sitä hyvää palautetta"
-
06:41
Venäjän ohjusiskussa loukkaantuneiden määrä nousi yli kolmeenkymmeneen – MTV seuraa sotaa
-
06:27
Viileiden kesien odotetaan nousevan Lapin matkailuvaltiksi
-
06:24
Suomalaismies puuhasi vallankumousta USA:ssa ja sai FBI:n peräänsä
-
06:08
Haitin pääministeri vetosi YK:n yleiskokoukseen saadakseen kriisien kanssa kamppailevaan maahan kansainvälisiä joukkoja
-
05:46
Vesa osti 150 000 euroa maksaneen matkalipun avaruuteen yli kymmenen vuotta sitten – näin hän suhtautuu pian koittavaan matkaan
-
05:44
Italian ex-presidentti Giorgio Napolitano kuoli 98-vuotiaana
-
05:31
Kadonneen F-35-hävittäjän pilotti laskeutui asuintalon pihaan – seurasi eriskummallinen hätäpuhelu
-
Lataa lisää