Päästökauppajärjestelmän perusteisiin puuttuminen olisi Orpon mukaan ollut "erittäin huono asia".
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan torstaina pidetyssä Brysselin EU-huippukokouksessa saavutettiin hyvä tulos päästökaupan suhteen. Orpon mukaan päästökauppajärjestelmän perusteisiin ei puututtu niin kuin osa EU-maista olisi halunnut.
Esimerkiksi Italian pääministeri Giorgia Meloni on halunnut keskeyttää EU:n päästökauppajärjestelmän toiminnan energian hintojen nousun hillitsemiseksi.
– Tämä on Suomelle aivan kriittinen kysymys. Me olemme sitoutuneet päästökauppajärjestelmään ja olemme valinneet sen meidän strategiseksi osa-alueeksemme jo aikoja sitten, Orpo sanoi tiedotustilaisuudessaan huippukokouksen jälkeen.
Orpo muistutti myös, että Suomen teollisuus on investoinut kymmeniä miljardeja euroja puhtaan energian ja puhtaiden tuotteiden tuotantoon.
– Jos me olisimme muuttaneet Euroopan tasolla linjaa tässä, niin se olisi ollut erittäin huono asia, Orpo arvioi.
Kansallisia tukitoimia
Päästökauppajärjestelmän perusteisiin puuttumisen sijasta huippukokouksessa sovittiin, että EU-maissa voidaan toteuttaa lyhyen aikavälin kansallisia toimia energian hintojen alentamiseksi, Orpo kertoi.
Tällaisia väliaikaisia ja kohdennettuja toimia voisivat olla esimerkiksi erilaiset verohelpotukset ja muut julkiset tukitoimet.
Huippukokouksessa sovittiin Orpon mukaan myös, että EU-komissio antaa heinäkuussa esityksen päästökaupan välitarkasteluksi.
Orpo kiitteli päästökauppakysymyksessä tehtyä yhteistyötä samanmielisten maiden kanssa, joihin lukeutuivat muun muassa Ruotsi, Tanska ja Hollanti. Orpon mukaan myös EU-komissio on Suomen kanssa vahvasti samalla linjalla.
– Nostan hattua (komission puheenjohtajan) Ursula von der Leyenin sitoutumiselle päästökauppajärjestelmään ja puhtaaseen siirtymään, Orpo sanoi.
