Raiskaus sodankäynnin välineenä on tullut jäädäkseen. Aiheeseen perehtynyt Elisabeth Rehn kertoo järkyttävästä naisiin kohdistuvasta menettelystä, jolla on kauaskantoiset seuraukset.
Ihmisoikeuksien tarmokas puolestapuhuja Elisabeth Rehn ei väsy ajamaan asiaansa. Maailman kriisipesäkkeitä kiertänyt asiantuntija on perehtynyt pitkällä ihmisoikeusurallaan erityisesti naisten ja tyttöjen asemaan sodissa ja konflikteissa.
Juuri naiset maksavat sodasta kovan hinnan. Rehn nostaa esiin polttavan ongelman, joka sai alkunsa vuonna 1992 Balkanin sodan aikana.
− Naisia on aina raiskattu sodissa, mutta ilman kehotuksia. Kun Jugoslavia hajosi, raiskauksesta tuli ensimmäistä kertaa metodi, Rehn kertoo.
Sittemmin naisten raiskauksesta on muodostunut yksi sodankäynnin ase − ja ikävä kyllä tehokas sellainen. Menetelmä tunnetaan joka puolella maailmaa.
Ruandan kauhut
Ruandan kansanmurha vuodelta 1994 on yksi surullinen esimerkki siitä, mitä raiskaus sodankäynnin välineenä käytännössä tarkoittaa.
Konfliktin aikaan Ruandaa hallitsi etninen ryhmä hutut. Maan toinen alkuperäisväestö, tutsit, joutui silmittömän vainon kohteeksi. Ruandan valtion radiossa ryhdyttiin jakamaan käskyjä kaikille hutumiehille, erityisesti hiv-positiivisille, että heidän tuli raiskata mahdollisimman paljon tutsinaisia.
− He levittivät laajalti aidsia, ja monet ovat sittemmin kuolleet. Se oli hirveän tehokasta, melkein biologista sodankäyntiä, Rehn sanoo.
On laskettu, että sodan aikana yhteensä viisi ja puoli miljoonaa naista joutui raiskauksen uhriksi. Vertailuna: miehiä tapettiin sodassa noin 800 000.
