Musikaalin tuotantotiimi odottaa teatterin aulassa samalla kun Derek, Julia, tom ja Eileen keskustelevat shown tulevaisuudesta. Kuka esittää Marilyn Monroen pääroolin ensi-illassa?
Derek yrittää päättää Ivyn ja Karenin välillä. Hän muistelee naisten aiempia esityksiä. Lopulta hän saa visio Karenista pukeutuneena Marilyniksi ja tajuaa, että siinä on hänen tähtensä!
Kuultuaan uutisen Ellis ilmoittaa Eileenille, että Ivy olisi pitänyt valita rooliin. Hän paljastaa laittaneensa pähkinöitä allergisen Rebeccan juomaan raivatakseen naisen Ivyn tieltä. Kauhistunut Eileen antaa hänelle potkut.
Karen on paniikissa: hänen täytyy opetella koko musikaali yhdessä päivässä! Eivätkä Julia ja Tom ole vielä kirjoittaneet shown loppuhuipennusta.
Karen esittää upeasti I Never Met a Wolf Who Didn't Love to Howl -kappaleen ja mustasukkainen Ivy seuraa teatterissa. Hän ei kestä enää, vaan vaatii Derekiä kertomaan miksi ei saanut roolia. Mies vastaa, että Karenissa on enemmän tähtiaineista.
Hämmentynyt Ivy törmää Deviin, joka kysyy jälleen onko Karenin kihlasormus löytynyt. Ivy väittää, ettei ole nähnyt sitä, mutta takahuoneessa kaivaa sormuksen laukustaan. Hän odottaa Karenia ja paljastaa sitten naiselle, että oli sängyssä Devin kanssa. Järkyttynyt Karen menee suoraan kihlattunsa luokse ja palauttaa sormuksen. Onko kaikki ohi heidän välillään?
Karen on niin poissa tolaltaan että katoaa kesken esityksen. Lopulta Derek löytää hänet ja neuvoo kanavoimaan kaikki tuntemuksensa esitykseen. Nyt hän voi ymmärtää sitä surua, jota Marilyn joutui tuntemaan.




