SM-liigapomo ripittää sooloilevia seuroja – "Huolestuttavaa toimintaa, pitäisi näyttää esimerkkiä eikä rikkoa yhteisiä pelisääntöjä"

Virusopin professori murtaa koronamyyttejä – näin epätodennäköistä on saada korona lenkkipolulta 5:05
MTV Uutiset Live 21. huhtikuuta: Virusopin professori murtaa koronamyyttejä.

SM-liigaseurojen pienryhmäharjoittelu on herättänyt paljon puhetta, ja TPS:n A-nuorten pelaajan sairastuminen lisäsi vettä myllyyn. SM-liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen otti tiukasti kantaa seurojen tekemisiin. 

SM-liigakausi 2019–2020 jouduttiin perumaan ennen aikojaan koronavirustilanteen takia. Työehtosopimuksen mukainen kauden jälkeinen ”loma” päättyi pääsiäisen jälkeen. 

Osa seuroista päätti keskittyä pelkästään etänä tehtävään yksilöharjoitteluun, mutta osa järjesti eri tavalla toteutettuja pienryhmäharjoituksia. 

Keskustelu harjoitusten järjestämisestä on aiheuttanut kovaa eripuraa kiekkopiireissä. Pelaajayhdistys tuomitsi jyrkästi yhteisharjoittelun. Aihe nousi taas pinnalle, kun TPS:n A-nuorella todettiin koronavirustartunta. 

SM-liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen kertoo, että SM-liiga on ohjeistanut suosimaan yksilöharjoittelua. Pienryhmäharjoittelua muutaman hengen ryhmissä ei ole suoranaisesti kielletty, mutta turvavälit on pidettävä kahdessa metrissä.

– Enemmistö noudattaa ohjeita, mutta osa seuroista on toivonut, että emme puuttuisi harjoitteluun, Hiltunen myönsi MTV Urheilulle.

– Ei ole SM-liigan brändin sai seurojen edun mukaista, että nyt lähdettäisiin sooloilemaan. Huolestuttavaa toimintaa. Tilanne on kuitenkin niin vakava.

SM-liiga ei voi määrätä

SM-liigan seurat ovat omia osakeyhtiöitä. Hiltunen huomauttaa, että SM-liigan johto ei pysty määräämään seurojen harjoittelua – ainoastaan antamaan ohjeistuksia ja suosituksia. 

Puheenjohtaja painottaa, että SM-liigan kanta harjoitteluun on tuotu esille viikoittain johtoryhmän kokouksessa. 

– Urheilutoimenjohtajat, valmennus ja muutkin henkilöt seuroissa ovat perillä varmasti viranomaisten, meidän ja pelaajayhdistyksen kannasta. 

Pelaajayhdistys kertoi ohjeistuksensa julkisesti heti harjoittelujakson alettua, mutta SM-liiga ei ole tullut esiin omissa tiedotuskanavissaan. Hiltunen ei kuitenkaan kysyttäessä peittele asian vakavuutta. 

– SM-liiga on Suomessa merkittävä asia. Haluaisin, että olisimme näyttämässä esimerkkiä, emmekä rikkomassa yhteisiä pelisääntöjä.

”Työkalut olemassa”

Hiltunen uskoo, että seuroilla olisi resursseja ja osaamista järjestää yksilöharjoittelu etänä. 

– Personal trainereillakin on nettipohjaisia istuntoja, joissa pystyy seuraamaan harjoittelua. Työkalut ovat kyllä olemassa. Saako yhdessä harjoittelemisesta kuitenkaan lopulta niin merkittävää kilpailuetua?

SM-liiga on yksi monista sarjoista, jonka talous kokee kovan kolauksen koronaviruksen takia. Imagotappiota ei enää tarvita sen lisäksi.  

Hiltusen mielestä kaikkien pitäisi nyt toimia sen eteen, että sarja voitaisiin aloittaa normaalisti ensi syksynä. 

– Kantajia voi liikkua oireettomana paljonkin. Kun tilanne pitkittyy, varovaisuus herpaantuu helposti. 

Lue myös:

    Uusimmat