Miltä tuntuu, kun oma lapsi sairastuu mielenterveyshäiriöön, eikä apua tahdo saada mistään, syyllistämistä senkin edestä? Seija Järvinen kertoo Studio55.fille perheensä tarinan.
Seija Järvinen tajusi jo varhain, että hänen pojassaan oli jotain epätavallista. Mutta mitä tarkkaan ottaen, sitä oli tuolloin vaikea sanoa.
Jyrki oli lapsesta asti matemaattisesti ja musiikillisesti huomattavan lahjakas. Lukioaikana nuorimies nousi myös tyttöjen suosioon. Moni nuorukainen olisi ottanut tilanteesta ilon irti.
− Jyrki vetäytyi. Hän valvoi yöt ja näki painajaisunia. Myöhemmin kuulin, että poikani nuoruus on kuin kuvaus skitsofrenian kehittymisestä, Seija sanoo.
Psykoosi
Vaikeuksistaan huolimatta lahjakas poika alkoi opiskella Sibelius-Akatemiassa viulunsoittoa. Vuonna 1976 opintoja oli takana kaksi vuotta, kun tilanne kärjistyi. Jyrki vaipui psykoosiin.
Äidin hätä vaihtui hetkessä leijonaemon reaktioon: pojalle on saatava apua! Seija järjesti Jyrkin alansa huipun psykiatrin vastaanotolle.
− Odotin, että hän ottaa minuun yhteyttä, jotta voimme puhua tilanteesta. Kun lopulta sain hänet kiinni, hän karjaisi, ettei halua olla missään tekemisissä äidin kanssa ja paiskasi puhelimen kiinni, Seija kertaa yhä tyrmistyneenä.
Tästä alkoi raskas aika, joka nostaa yhä tunteet pintaan. Jyrki jatkoi opiskeluja ja asui yhä kotona. Huoli omasta lapsesta ajoi Seijan epätoivon partaalle.
− Kun Jyrki alkoi sairastua tosissaan, hän jätti minulle lapun, jossa luki "äiti, olet tappanut Jeesuksen". Hyppäsin ilmaan. Hyvä Jumala, mitä Jyrkin aivoissa tapahtuu!
