Ranskan jalkapallon pääsarjan Ligue 1:n kausi päättyi dramaattisiin kuviin. Nantesin sekä Nicen otteluissa naamioituneet henkilöt ryntäsivät kentälle. Ensiksimainitun ottelu jouduttiin keskeyttämään.
Jo ennen viimeistä kierrosta pudonneen Nantesin kotiottelu Toulousea vastaan keskeytettiin kesken ensimmäisen puoliajan jälkeen. Nantesin fanipäädystä ryntäsi kentälle iso ryhmä naamioituneita henkilöitä. Tätä oli edeltänyt pyrotekniikan heittäminen kentälle. Henkilöt kaatoivat aidan ja juoksivat kohti pelaajien vaihtopenkkejä.
Pelaajat juoksivat nopeasti pukuhuoneisiin, mutta Nantesin 74-vuotias päävalmentaja Vahid Halilhodzic lähti henkilöitä vastaan ja yritti kohdata heidät. Yritys jäi kuitenkin turhaksi, sillä hänestä pidettiin kiinni ja hänet nähtiin myöhemmin itkemässä pukuhuoneessa. Halilhodzic oli surullinen puhuessaan myöhemmin lehdistötilaisuudessa.
– Tämä on surullista. Minulla ei ole muita sanoja. Tuntui kuin maailma olisi romahtanut päälleni, Halilhodzic sanoi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Halilhodzic tuli maaliskuussa entisen seuransa päävalmentajaksi yrittääkseen pelastaa sen putoamiselta. Hän luotsasi seuraa aiemminkin ja pelasi omalla urallaan Nantesissa viiden vuoden ajan. Halilhodzic nousi tuossaa ajassa seuran kaikkien aikojen maalipörssissä kolmanneksi.
RMC Sportin mukaan tapahtuneen taustalla oli ultrafanien Bridade Loire -ryhmä. Se oli vaatinut omistajan Waldemar Kitan lähtöä ja buuannut omille pelaajilleen lämmittelyjen aikana. Ottelu keskeytettiin lopulta turvallisuussyistä.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
Kaaos oli myös Nizzassa, jossa Nicen kannattajat ryntäsivät kentälle. Nicen kauden päätöspeli päättyi 0-0-tasatulokseen Metzin kanssa. Nicen kohtalona on pelata pääsarjan karsintaotteluissa.

