Mainos

"Sitten kun minulla on lapsia" ei välttämättä koskaan toteudukaan – pääseekö surusta yli?

Nuorena kuvittelee että lapset tulevat, kun niitä haluaa. Totuus ei kuitenkaan mene niin – miten lapsettomuuden surusta pääsee yli?

– Tiesitkö, että kuukaudessa on käytännössä vain yksi päivä, jolloin voit tulla raskaaksi? Minä en tiennyt. Sen jälkeen kun päätimme luopua ehkäisystä, uskoimme mieheni kanssa että kaksi viivaa ilmestyvät testiin minä hetkenä tahansa, olihan ehkäisemättömästä seksistä varoitettu koulussakin jo murrosiän kynnykseltä lähtien.

Näin kertoo 35-vuotias Elina, jolle lapsien hankkiminen oli aikaisemmin ollut itsestäänselvyys.

Vastikään ilmestyneen Toisenlainen tie -teoksen mukaan tämä on yleinen ajatus niiden ihmisten keskuudessa, jotka eivät ole koskaan raskautta yrittäneet. Nuoret mielellään pohtivat montako lasta he haluavat ja lasten saamisen ajatellaan tapahtuvan helposti sitten, kun sen aika on.

Lapsettomuuskriisistä selviytyminen jaetaan neljään vaiheeseen:

  1. Järkytys ja torjuminen: ”lääkäri on väärässä, tämä ei voi tapahtua minulle”
  2. Reagoiminen: tarve ymmärtää, tunneskaala on laaja vihasta avuttomuuden tunteeseen
  3. Sureminen: toivo on kadonnut, surraan syntymätöntä lasta ja omista unelmista luopumista
  4. Hyväksyminen: surun aika voi olla pitkä, mutta lopulta olo helpottuu. Sopeutuminen ja uudet tulevaisuudensuunnitelmat

– Nuoret naiset käyttävät vuosikausia ehkäisyvälineitä ja kun ehkäisy lopetetaan, parit odottavat raskauden ehkä piankin alkavan. Lasten saaminen on päätös, jonka ajatellaan olevan omassa hallinnassa, kuten ammatin valinta, uran luominen tai avioliiton solmiminen, kirjailijat Heli PruukiRaili Tiihonen ja Minna Tuominen kirjoittavat.

Elinalla diagnosoitiin monirakkulaiset munasarjat, joiden vuoksi raskautuminen vaikeutui.

– Lääkäri muistutti että oireyhtymän vuoksi raskautuminen on hankalampaa, mutta ei suinkaan mahdotonta. Itselleni asia oli kuitenkin vaikea, sillä pelkäsin etten koskaan saisi lasta. Kahden vuoden yrittämisen jälkeen onneksi raskauduin, mutta ennen sitä suru ja pelko olivat elämässäni jatkuvasti.

Lapsettomuus ei kosketa vain pariskuntia

Syy lapsettomuuteen voi olla sosiaalinen tai lääketieteellinen: et koskaan löydä ihmistä, jonka kanssa haluaisit lisääntyä ja sitten se vain jää, tai ehkä löydät parisuhteen, mutta lapsen saaminen ei olekaan mahdollista esimerkiksi sairauden tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.

Väestöliiton perhebarometrin mukaan yksi yleisimmistä lapsettomuuden syistä on sopivan kumppanin puuttuminen: 40-vuotiasta miehistä 19 prosenttia ja naisista 12 prosenttia elää yksin, eikä heillä ole lapsia.

– Vaihdevuosien alkaessa naisen on kohdattava se tosiasia, että oman biologisen lapsen saaminen on myöhäistä. Miehelle aika ei ole niin armoton, mutta kysymys on sama, kirjailijat kirjoittavat.

Yksin elävä ei kohtaa vain lapsettomuuden tuomaa surua, vaan myös kumppanin puuttumisen. Etenkin aikuisiällä tapahtuva ero johtaa helposti lapsettomuuteen.

– Opinnot kestävät 3–5 vuotta. Niiden jälkeen yritetään päästä kiinni työelämään ja ehkä nähdä maailmaa. Näin ihmiset ovat kolmekymppisiä, kun he ovat valmiita hankkimaan lapsia. Jos silloin erotaan tai sopivaa kumppania ei löydy tai tämä ei halua lapsia, ei niitä välttämättä saada lainkaan.

Voi olla vaikea surra sellaista, mitä ei ole ollutkaan – milloin sille on oikea aika? Perhe ja ystävät eivät välttämättä ymmärrä, että sinkun toive lapsista on yhtä arvokas, kipeä ja totta kuin pariskunnankin.

Lapsettomuuteen liittyvä suru onkin näkymätöntä – surraan omista unelmista ja mielikuvista luopumista, sitä mitä ei koskaan ollut.

– Lapsettomuus on elämäni suurin kipu, lähes kuoleman veroinen asia. kirjoittaa alle 60-vuotias mies omasta lapsettomuudestaan kirjassa ja jatkaa myöhemmin:

–  Olen kuullut että lapset voivat särkeä sydämen ja olla syvimmän murheen ja epätoivon lähde. Että jos vanhempi olisi tiennyt millaista vanhemmuus on, hän ei olisi koskaan vanhemmaksi ryhtynyt.... Mutta kun olen seurannut tuttujen perheitten elämää, kaikkine huolineen ja murheineen avioeroja myöten, jäljelle tuntuu jäävän aina toteamus: kyllä vanhemmuus on hienointa ja suurinta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Kyllä omat lapset ovat kaikkein rakkainta. Se minulta on jäänyt kokematta.

Voiko surusta päästä yli?

Toisenlainen tie -teoksen mukaan keskeistä surussa on luopuminen, johon sisältyvät muun muassa tunnemyrskyt ja elimistön kapina. Surutyö on kamppailua ja edestakainen liike on yleistä: yksi askel eteen ja kaksi taakse on hyvin yleinen ilmiö. Sen avulla sureva irtoaa vähitellen surustaan ja huomaa sen muuttuvan lauhkeampaan muotoon, jota kutsutaan elpymiseksi.

Suru muuttaa muotoaan ja asettuu osaksi elämää, mikä näkyy joskus positiivisena, joskus negatiivisena. Ajattelun murros lähtee siitä että sureva tekee kysymyksiä itselleen: miksi juuri minä, mikä on elämäni tarkoitus? Lopulta tapahtuu muodonmuutos, jossa ihminen rakentaa itselleen uuden identiteetin menetetyn tilalle: millainen minä olen, millainen on tulevaisuuteni ilman lapsia?

Lapsettomuuden kriisi jaetaan neljään vaiheeseen, joista viimeinen on surusta luopuminen ja uusien tulevaisuudensuunnitelmien tekeminen. Surun aika voi olla pitkäkin, mutta yleensä olo lopulta helpottuu. Kriisi vie aina kohti uutta, mutta kriisi lapsettomuudesta voi viedä joko positiiviseen tai negatiiviseen: elämä voi rikastua laajenevasta tietoisuudesta tai köyhtyy pelon ja epävarmuuden vuoksi.

Surutyö voi olla myös niin vaikea kokemus, että jos sille ei löydy purkautumisväylää, se kapseloituu osaksi persoonaa. Silloin alakulo on jatkuvaa ja surun tunne aina läsnä.

Lähde: Toisenlainen tie – tahaton lapsettomuus, kriisi ja selviytyminen. Heli Pruuki, Raili Tiihonen ja Minna Tuominen (Kirjapaja 2015)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.