Tahaton lapsettomuus voi tehdä hyvin kipeää, mutta vertaistuki auttaa. Sen tietävät ystävykset Aura ja Salli.
Tänään vietetään lapsettomien lauantaita. Omista kokemuksistaan olivat Huomenta Suomessa kertomassa lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n hallituksen puheenjohtaja Salli Moilanen ja hallituksen jäsen Aura Kostiainen.
Moilanen kertoo, että tahaton lapsettomuus koskettaa joka viidettä hedelmällisessä iässä olevaa suomalaista eli 300 000 ihmistä. Siitä voidaan kärsiä hyvinkin erilaisissa elämäntilanteissa ja taustalla voi olla monenlaisia syitä.
Lue myös: Marko Toivonen on kärsinyt lapsettomuudesta 23 vuotta: "Kipunoi joka solulla"
Sallin tarina
Moilanen oli toivonut lapsia niin kauan kuin muistaa. Hän lähti puolisonsa kanssa lapsettomuushoitoihin yksityiselle, koska vielä vuonna 2017 naisparit eivät saaneet hoitoja julkisella puolella.
– Pitkien hoitojen jälkeen vuonna 2020 ensimmäinen lapsitoiveeni on täyttynyt, hän kertoo.
Auran tarina
Kostiainen kertoo, että hän kenties on aina pitänyt itsestään selvänä sitä, että haluaa lapsen.
