Sipilä avoimena Ylellä: "Ilman isoa visiota olisin sanonut, että pitäkää tunkkinne"

Pääministeri Juha Sipilä sanoi Ylen Ykkösaamussa miettineensä matkan varrella tehtävästä luopumista. Hän kertoo saaneensa tappouhkauksia muun muassa viime viikkojen Yle-jupakasta ja aiemmin muun muassa maahanmuuttoon liittyvistä asioista.

– Olen miettinyt, että ellei tässä tehtävässä olisi ollut suurempi visio siitä, mitä on tekemässä, niin olisin sanonut, että pitäkää tunkkinne. Iso visio ohjaa tekemistä, haluan että hyvinvointiyhteiskunta pelastuu. Siihen meillä on oikeat lääkkeet olemassa, ja haluan viedä tämän projektin maaliin saakka, Sipilä sanoi Ykkösaamussa.

Sipilä sanoi suivaantuvansa erityisesti, jos hänen perheensä nostetaan uutisissa esille.

– Aikaisemmin on pidetty perhe tämän rajan ulkopuolella, ja haluan pitää tästä kiinni kynsin hampain, haluan varjella perhettäni.

Ylen toimittaja huomautti, että uutisoinnissa ei ole asetettu Sipilän perhettä kyseenalaiseksi, vaan se, onko Sipilä ollut jäävi päättäessään ministerinä valtion omistaman Terrafamen rahoituksesta, kun hänen sukulaistensa omistuksessa oleva Katera Steel on Terrafamen aliurakoitsija, ja saanut ison sopimuksen Terrafamelta.

– Te ette ole nähneet sitä kansalaispalautetta miten tällaiset uutiset luetaan, Sipilä vastasi.

Hän huomautti myös, ettei tiennyt Terrafamen ja Katera Steelin urakkasopimuksesta, kun päätös Terrafamen lisärahoituksesta tehtiin.

Yle-jupakan osalta Sipilä sanoi, että olisi voinut toimia toisella tavalla kommunikaatiossaan Ylen toimittajan kanssa.

– Varmaan olisin voinut tehdä monia asioita toisin. Kansalaispalutteen siitä, miten ihmiset tulkitsevat nämä asiat, olisin voinut leikata ja liimata yhteen postiin. Mutta oli myöhä, enkä jaksanut sitä tehdä, niin forwardoin useita sähköposteja toimittajalle.

Lue myös:

    Uusimmat