Silakkapaistos 8.5.2001

300-400 g silakkafileitä
1/2 tl suolaa
300 g pakastevihanneksia tai esikiehautettuja suikaloituja kasviksia (porkkanaa, sipulia, ym)
500 g:n pussi pakaste perunasipulisuikaleita
1 prk Poutun kalakastiketta
1 1/2-2 dl vettä tai maitoa
tilliä, ruohosipulia, persiljaa tai nokkosta
4 ruisleipäviipaletta
1/2 dl parmesaania tai muuta juustoa raasteena
Sekoita suola silakkafileiden joukkoon ja anna maustua sillä aikaa kun teet muut esivalmistelut.

Voitele uunivuoka öljyllä. Paloittele tai murusta ruisleipäviipaleet. Hienonna tilli, nokkonen tms. Kaada perunasuikaleet vuoan pohjalle ja levitä silakkafileet niiden päälle. Ripottele kalojen päälle ja alle runsaasti nokkosta, tilliä tms.

Levitä seuraavaksi kasvikset. Kaada päälle kalakastike. Lisää tölkkiin vesi tai maito ja kaada päälle. Ravistele vuokaa ja lisää tarvittaessa nestettä. Jos et saa kaupasta valmiskastiketta käytä kalaliemen (fondista) ja kevytkerman sekoitusta. Jäiset kasvikset menevät kasaan, joten liemen ei tarvitse peittää kasviksia ihan kokonaan.

Ripottele päällimmäiseksi ruisleipäpalat ja ripsuta pinnalle vähän juustoraastetta. Kypsennä 200 asteessa 40-50 minuuttia uunin alaritilätasolla. Tarjoa lisukkeeksi vielä esim. etikkapunajuuria, kurkkua ja leipää.

Lue myös:

    Uusimmat