MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen kirjoittaa tiistaikolumnissaan ensivaikutelmistaan kohdistuen HIFK:n uuteen päävalmentajaan, Ville Peltoseen.
LUE MYÖS: SM-liigan kiekkolähetyksissä kaksi uutta tunnettua kasvoa – katso koko huipputiimi täältä
Olen odottanut vesi kielellä, mikä on suomalaisen jääkiekkoilun legendan Ville Peltosen panos ja mahdollinen vastaveto suomalaiselle jääkiekkoilulle sen jälkeen, kun hän otti päävalmentajan ohjat käsiinsä HIFK:n liigajoukkueessa. Asiaan on saatu alustavia vastauksia HIFK:n harjoituspeleistä ja parista CHL-ottelusta.
Ensin haluan sanoa kuitenkin pienen kommenttini suomalaisen pääsarjajääkiekkoilun tasosta suhteessa eurooppalaisen huippukiekon tasoon, sehän on jonkin verran kirvoittanut kommentteja ja muutaman vuoden asian. HIFK ja Tappara etunenässä mutta myös TPS ja Lukko ovat osoittaneet, ettei suomalaisilla ole ollut hädän päivää CHL:n otteluissaan, päinvastoin. Tällä viikolla jatkuvat CHL-pelit antavat aiheesta lisää informaatiota.
CHL on aina ollut aavistuksen arvoituksellinen mittari sen suhteen, miten jokin suomalainen joukkue aikoo pelata SM-liigassa, vastustajat kun pelaavat CHL:ssä erilaista lätkää, mitä Suomessa tavataan pelata.
Tuolta osin Ville Peltosen HIFK tekee siinä mielessä poikkeuksen, että näkemissäni HIFK:n harjoituspeleissä Jukureita ja Tapparaa vastaan HIFK pelasi koko lailla samoin aikein ja päämäärin pelitapansa puolesta, miten se pelasi myös CHL-matsinsa sveitsiläistä Zürich Lionsia ja tshekin BK Mlada Boleslavia vastaan.
Eli minulla on tässä tarjota lukijalle Ville Peltosen HIFK:sta ja Ville Peltosesta hieman kättä pidempää.
Makupala suomalaisen kiekon ystäville
Peltonen näyttää ajattelevan, ettei peliä kannata pysäyttää hyökätessä oikein missään kohtaa. Pakki noukkii omasta päästä irtokiekon, ottaa jalat alleen, nostaa, ja etsii syöttösuunnan. Tässä hyökkäykseen lähdössä ideana ei ole pekkavirtamaisesti pitää yllä optiota, että hyökkäys peruutettaisiinkin viisikon osalta yhdessä, jos kiekkoa kuljettavalle puolustajalle ei löydy hyvää syöttöväylää syöttää.
HIFK pyrkii paineistamaan mahdollisimman paljon, se ei suostu helposti asettumaan keskialueen trapiin. Ja jos asettuukin, muutaman kerran näkösälle asettui niin kutsuttu tolppatrap. Osa prässeistä suoritetaan selvästä Peltosen tahdosta vaikka sitten hieman myöhässä lähtien.
Otan tähän esiin nuo kaksi todella tärkeää pelaamisen ulottuvuutta HIFK:lta. Miksi? Siksi, että tuolla tavoin pelaamalla – kun ottaa huomioon, että muutoin Peltosen HIFK:n viisikon rakenne on jämpti, on kenttätasapainoa ja on suhteellisen tiiviit pelaajien väliset etäisyydet – SM-liigassa ei ole voitettu oikeastaan mitään merkittävää 20 vuoteen.
On oikea makupala suomalaisen jääkiekkoilun ystäville päästä seuraamaan, tuleeko Ville Peltonen HIFK:nsa kanssa murtamaan ainakin 15 vuotta kestäneen Meidän pelin ylivallan SM-liigassa.
Toki jo tavallaan Pekka Virran Lukko sen jo viime kaudella teki, mutta toteutti sen viemällä Meidän pelin plus ultra, pidemmälle ja tuonnemmaksi, mitä tulee kiekkokontrollin ja tilan tekemisen pelaamiseen. Ville Peltonen yrittää temppua toista reittiä, keskimääräistä vähemmällä pelivälineen hallintapelillä.
Peltosen kaltaista temppua, toki hieman eri konstilla mutta osin samanlaisella sittenkin, yrittivät joitakin vuosia sitten niin ikään HIFK:ssa ensin Raimo Summanen Luontoäidin lätkällään ja sitten Antti Törmänen Käkikellolätkällään, jonka juuret olivat osin sveitsiläisissä pelitavoissa.
On huikea juttu suomalaisen jääkiekkoilun kannalta, että Ville Peltonen ei näytä tulleen matkimaan ja nöyristelemään, hän on tullut haastamaan perinteisen suomalaisen tavan pelata pääsarjalätkää.
Se, että Summanen ja Törmänen joutuivat lopulta nielemään katkeran kalkkinsa ja myöntämään tappionsa, ei tarkoita, että Peltosen kävisi samoin, ei ainakaan ennalta, kun peliäkään ei ole pelattu. Tosin pidän todennäköisenä, että Peltosen käy samoin kuten Summasen ja Törmäsen, jotka lopulta ryhtyivät peluuttamaan aika puhtaaksi viljeltyä Meidän peliä, millä taas on mahdoton pärjätä, kun sen tuolla tavoin myöhässä aloittivat.
Salaa toivon, että Peltonen pitää pintansa ja katsoo korttinsa aivan hamaan loppuun asti, toisin kuin Summanen ja Törmänen.
Peltosella vahva joukkue
Peltosen suunnitelmaa tukee se, että HIFK:lla on kasassa kohtuullisen vahva ja mielenkiintoinen joukkue. Sen suhteen Peltonen voi olla kiitollinen paitsi itselleen myös urheilujohtaja Tobias Salmelaisen suuntaan.
Teen muutamia poimintoja merkittävien vahvistusten osalta. Hyökkääjät Jere Innala, paluumuuttaja Otto Paajanen ja Lukosta kaapattu Eetu Koivistoinen ovat laatupelaajia parhaasta päästä. Aivan erikseen on vielä mainittava Roni Hirvonen, joka kuuluu aivan lupaavimpiin suomalaisiin nuoriin pelaajiin.
Puolustajista Jordan Schmaltzilta on lupa odottaa vahvaa peruspeliä. Kulmakivinä tällä osastolla jatkavat Yohann Avitu, Joonas Lyytinen ja Johan Motin.
Äkkiä katsoen HIFK:n hyökkäyskalusto näyttää hieman vahvemmalta, mitä pakkiosasto on. Maalivahdeista Michael Garteigista, Niilo Halosesta ja Roope Taposesta Ville Peltosen kokeellisen lätkän menestys ei jääne kiinni – vai jääkö sittenkin?
Kehotan katsomaan tarkasti HIFK:n pelitapaa, pelaajia ja pelaamista käsillä olevan viikon torstaina 2. syyskuuta, kun C Moressa nähdään todella mielenkiintoinen CHL-ottelu: HIFK–Zürich Lions.