Sairaala jätti sideharson kuudeksi vuodeksi amerikkalaisnaisen vatsaan. Lukuisten komplikaatioiden myötä naisen jalka jouduttiin lopulta amputoimaan.
Carolyn Boerste, 62, hakeutui maaliskuussa 2011 leikkaukseen, jonka tarkoituksena oli parantaa verenkiertoa hänen alaraajoihinsa. Louisvillessa Kentuckyssa asuva Carolyn leikattiin Louisvillen yliopistollisessa sairaalassa.
Leikkauksessa operoinut kirurgi osui vahingossa naisen munuaislaskimoon. Kirurgin erhe johti "veriseen sotkuun", joka korjattiin verta imevällä kirurgisella sideharsolla.
Hoitohenkilökunnan olisi pitänyt poistaa verta imenyt sideharso naisen vatsaontelosta, mutta syystä tai toisesta se unohtui naisen sisään.
– Leikkaus kesti tavallista pidempään, Carolyn muistelee uutistoimisto CNN:lle.
Sairaalan hoitajien oli ollut tarkoitus laskea sideharsot, mutta lounastauko puski päälle.
– Hoitajat epäonnistuivat, ja sideharso jäi kuudeksi vuodeksi tämän naisen vatsaan ja syöpyi sisäelimiin, Carolynin asianajaja James Bolus kertoo.
Oudot oireet veivät takaisin sairaalaan
Leikkauksen jälkeen Carolyn alkoi kärsiä mahalaukun ja ruuansulatusjärjestelmän ongelmista ja hakeutui tutkimuksiin. Lääkärit huomasivat naisen röntgenkuvissa vatsaan jääneen sideharson, mutta eivät sanoneet Carolynille mitään.
