Nettishoppailun yleistyttyä osa saattaa kohdata karvaita yllätyksiä paketin vihdoin saapuessa – ja tilauksen yhteissumman noustessa vielä tullissa tullimaksujen ja verojen vuoksi. Pidä mielessä muutama pikku vinkki EU:n ulkopuolelta tilatessasi!
– Yllätyin tullimaksuista ja veroista, kun tilasin muutama vuosi takaperin Australiasta talvikengät, jotka maksoivat noin 120 euroa. Maksoin tuolloin heti kengät ja kuljetusmaksut Australiasta Suomeen ja kaiken piti käydä helposti. Puolitoista viikkoa myöhemmin sain kotiini pääkaupunkiseudun ulkopuolelle postista lapun, jossa luki, että pakettini oli jäänyt tulliin. En tiennyt, mistä on kyse ja painelin lähipostiini selvittämään asiaa. Selvisi, että kenkäni eivät olleet lähipostissani, vaan Helsingin pääpostissa, jossa minua odotti myös lasku. Olin ihmeissäni, sillä en ollut aiemmin tilannut mitään EU:n ulkopuolelta ja laskun summa arvelutti minua. Kun menin pääpostiin, asia selvisi nopeasti ja helposti, mutta jouduin pulittamaan kengistäni 25 euroa lisää! kertoo AVAn lukija Titta, 26.
AVA kysyi, olivatko muut törmänneet vastaavanlaisiin yllättäviin tullimaksuihin asioidessaan internetissä. Noin 77 prosenttia kertoi netissä shoppailun hoituneen hyvin, ilman minkäänlaisia ikäviä ongelmia, ja vain noin 23 prosenttia oli Titan tavoin harmistunut yllättävistä maksuista.
"Eihän ne tullimaksut ole juuri mitään, mutta verot maksaa paljon. Ei yllätä, koska tullin sivuilla on kaikki opastettu selvästi. Tullit maksetaan tilausvahvistuksen tai vastaavan tositteen mukaan, ei sillä ole väliä, mitä myyjä laittaa hinnaksi paketin kylkeen. Tilaan jatkuvasti tavaraa Jenkeistä. Välillä maksut hoitaa kuriiriyhtiö ja välillä teen itse nettitullauksen tullin sivuilla. Nettitullauksen myötä tavarat tulee postiin, muuten ne pitää hakea tullitoimipaikasta ja niitä on aika vähän ja ne on hyvin rajoitetusti auki. Ebayn uusi global shipping -järjestelmä hoitaa myös tullaukset ja laskee kulut jo maksuvaiheessa, paketti tulee suoraan ovelle", selventää yksi kyselyyn vastanneista.


