Mainos

Seurakunnan sihteeri sormeili kirjanpitoa – siirsi omalle tililleen satojatuhansia euroja kirkon kassasta

Kanta-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut vankeuteen naisen, joka kavalsi yli 400 000 euroa Hämeenlinnan ortodoksiselta seurakunnalta.

Nainen työskenteli seurakuntasihteerinä ja hänellä oli yksin pääsy seurakunnan tileille. Oikeuden mukaan nainen nosti seurakunnan tileiltä käteistä sekä siirsi rahaa omille tileilleen.

Lisäksi hän merkitsi seurakunnan kirjanpitoon muille työntekijöille palkkoja, jotka hän oikeasti maksoi itselleen. Oikeuden mukaan nainen myös otti seurakuntaan töihin kaksi lähipiiriinsä kuuluvaa ihmistä ja maksoi heille yhteensä yli 30 000 euroa palkkaa töistä, joita ei oikeasti tehty.

Oikeuden mukaan rikollinen toiminta jatkui kesäkuun 2016 lopulta maaliskuuhun 2017. Kavallettujen rahojen kokonaismäärä nousi oikeuden mukaan yli 414 000 euroon, joista runsaat 36 000 euroa saatiin palautettua seurakunnalle.

Nainen syytti seurakuntaa huonosta valvonnasta

Nainen selitti tekojaan peliriippuvuudella, jonka takia hän ei ymmärtänyt, mitä oli tekemässä. Naisen mielestä myös seurakunta myötävaikutti vahinkoon, koska kirkkoherra oli luovuttanut hänelle seurakunnan pankkitunnukset ja laiminlyönyt valvoa niiden käyttöä.

Oikeus totesi, että seurakunnassa varojen valvonta oli ollut heikkoa, mikä antoi naiselle mahdollisuuden tekoon. Kirkkoherra kertoi oikeudessa, että oli luottanut naiseen täysin.

Oikeuden mukaan naisen teoissa ei kuitenkaan ollut kyse yksittäisestä väärinkäytöksestä, jossa tilaisuus teki varkaan.

–  Sen sijaan kyse oli pitkään jatkuneesta, monimuotoisesta ja hyvin suunnitelmalliselta vaikuttavasta toiminnasta, jossa jälkiä on pyritty peittelemään eri tavoin, tuomiossa todetaan.

Nainen oli esimerkiksi ehdottanut seurakunnalle, että se vaihtaisi 30 vuoden ajan käyttämänsä tilitoimiston toiseen, naisen suosimaan toimistoon. Valtuusto hyväksyi vaihdon. Oikeuden mukaan tilitoimiston vaihtaminen johti siihen, että seurakunnan tilien muuttuneeseen käyttöön ei heti havahduttu.

Käräjäoikeus tuomitsi naisen kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen törkeästä kavalluksesta. Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 5. maaliskuuta.  

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja