Selvitys paljastaa: Tämä on paras päivä lentää

70 miljoonaa matkustajaa on antanut palautetta suomalaisten hymiölaitteiden avulla sadalla lentokentällä ympäri maailmaa vuosien 2013–2016 aikana. Asiakkaiden mielestä keskiviikko on viikon paras päivä lentomatkustamiseen, ja kokemuksen kannalta parasta olisi matkustaa aamuvarhaisella kello 5–8 aikaan.

Matkustelu kuuluu useimpien ihmisten kesäsuunnitelmiin. Määränpäässä odottaa hauskuus ja rentous, mutta loma alkaa itse asiassa jo lentokentällä. Lentomatkustaminen vaikuttaa koko lomamatkan onnistumiseen.

– Rento lomailu voi muuttua nopeasti stressaavaksi, jos lentomatkustus on epämiellyttävää. Pitkät turvatarkastusjonot, hidas matkatavaroiden käsittely, tehottomat lähtöselvitykset ja huono palvelu vaikuttavat mielialaan ja siten koko matkaan. Lentokenttien kiireisimmät päivät saivat asiakaspalautteissa huonoimman tuloksen, sanoo HappyOrNotin toimitusjohtaja Heikki Väänänen.

– Asiakkaamme keräävät hymiölaitteilla jatkuvaa palautetta kaikilta lentokentän toiminnallisilta alueilta, turvatarkastuksista WC-tiloihin. Negatiiviseen palautteeseen voidaan reagoida välittömästi ja tehdä nopeasti korjaavat toimenpiteet. Matkustajille voi antaa hyvän vinkin välttää stressiä: valitse matkustajien mielestä paras matkustuspäivä eli keskiviikko.

Paras matkapäivä keskiviikko on myös tunnettu yhtenä edullisimmista, sillä keskellä viikkoa olevina päivinä matkustetaan vähemmän.

Huonoimmaksi päiväksi osoittautui matkustustyytyväisyyden osalta lauantaipäivä. Tyytymättömiä matkustajia lentokentillä oli tällöin suhteessa määrään eniten, HappyOrNotista kerrotaan Studio55.fille. 

Ruotsi kärjessä lentomatkustajien tyytyväisyydessä

HappyOrNot-hymiölaitteita käytetään lentokentillä 25 eri maassa. Seuraaviin kohteisiin matkustaessa tai konetta siellä vaihtamalla voit tulosten mukaan nauttia parhaimmista matkustuskokemuksista. Tulokset perustuvat viime vuoden tuloksiin, jolloin palautetta antoi tuhat tai enemmän matkustajaa päivässä.

1. Ruotsi
2. Norja
3. Fidzi
4. Islanti
5. Irlanti
6. Iso-Britannia
7. Espanja
8. Bahrain
9. Italia
10. USA

Vuonna 2016 näyttäisi, että top 10 säilyy samana, mutta Norja on nousemassa ensimmäiselle sijalle ja Italia parantaa sijoitustaan kuudenneksi.

Yhteensä näiden maiden lentokentiltä saatiin yli 30 miljoonaa palautetta yhden vuoden ajalta. Keskimääräinen matkustajien tyytyväisyysaste oli 80,57 prosenttia. Keskiviikko sijoittui kaikilla parhaaksi matkustuspäiväksi.

Suomalaisten suosituimmat valmismatkakohteet ovat Suomen matkatoimistoalan liiton mukaan Espanja, Kreikka ja Turkki ja liikematkustuskohteina tai välipysähdyksinä Ruotsi, Tanska ja Englanti (Lontoo) Travellinkin mukaan. Näistä Englanti ja Espanja ovat saaneet parhaat arviot asiakastyytyväisyydestä. Tanskankin lukemat ovat hienoja vuodelta 2016, jota ei ole otettu vielä mukaan vertailuun. Kreikasta ja Turkista ei ole vielä dataa.

– Jos suomalaisena lähtisin näiden tietojen perusteella etsimään rentoa alkua lomalle, varaisin lennon Fidzille keskiviikoksi vaikka Tukholman kautta, naurahtaa Väänänen.

Sairaana matkalla – kuka korvaa ja mitä?

Tammikuussa 2016 Studio55.fi-lähetyksessä vieraina vastaava lääkäri Ari Kinnunen ja OP:n vahinkovakuutuksen korvauspalvelun johtaja Antti Huhtala. 

Sairaana matkalla - kuka korvaa ja mitä? 25:25

Lue myös:

    Uusimmat