Selänne villitsi Anaheimin viimeisessä runkosarjapelissään

Teemu Selänne
Teemu SelänneAP Photo
Julkaistu 14.04.2014 06:01(Päivitetty 14.04.2014 06:04)
Toimittajan kuva

Matti Nyrhinen

matti.nyrhinen@mtv.fi

@MattiNyrhinen

Teemu Selänne pelasi viime yönä uransa viimeisen NHL:n runkosarjan pelin. Valmistautuminen pudotuspeleihin sai hyvän maun, kun Anaheim voitti Selänteen kunniaottelussa Coloradon jatkoajalla 3-2.

Anaheimin kotihalli oli täynnä Selännettä kiitteleviä kylttejä. Kolmannessa erässä fanit nousivat seisaalleen taputtamaan joka kerta, kun Selänne loikkasi jäälle. Katsomossa myhäilivät myös Paul Kariya ja Joe Sakic.

Ducksin kapteeni Ryan Getzlaf ei pelannut ottelussa, joten Selänne kantoi kapteenin C-kirjainta ottelussa. Selänne valittiin ottelun ykkös-, kakkos- ja kolmostähdeksi, ja hän teki näyttävän kunniakierroksen jäällä. Hän nappasi mukaansa Coloradon maalivahdin Jean-Sebastien Gigueren, jonka kanssa Selänne juhli Stanley Cupia Anaheimissa vuonna 2007.

Itse ottelussa Colorado johti kahden erän jälkeen 2-0. Anaheim sai vasta sitten koneensa käyntiin ja heti ensimmäisten Selänteelle osoitettujen taputusten aikana heilahti. Mathieu Perreault antoi loistavan syötön, kun Selänne liukui maalin edestä ja Patrick Maroon jäi takatolpalle yksinään tekemään kavennuksen.

Hetkeä myöhemmin Sami Vatanen laittoi maalille loistosyötön ja Saku Koivu veivasi jäätävällä harhautuksella Gigueren ulos ja nosti kiekon maaliin. Ratkaisu eteni jatkoajalle, jossa Vatanen laittoi jälleen kiekon maalille, Devante Smith-Pelly taisteli sen Nick Boninolle, joka teki voittomaalin.

Selänne pelasi ottelussa lähes 19 minuuttia ja etenkin ylivoimalla joukkuekaverit hakivat hänelle paikkaa tehdä juhlaottelussa maali. Avauserässä hän kilautti tolppaa. Vatanen sai kaksi syöttöpistettä ja Koivu teki kauden 11:nnen maalinsa.

Selänteen pelit eivät ole vielä ohi. Se kovin työ alkaa jo pian, sillä Anaheim aloittaa pudotuspelit Dallasia vastaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko