Joskus elämässä tajuaa, että itse pitää itsestäänselvyyksinä asioita, joita muut eivät todellakaan pidä edes normaaleina.
Tässäpä yksi kauan sitten kuulemani vitsi: Kaksi siittiötä ui kilpaa. Toinen kysyi: ”Ollaanko jo perillä munasolun luona?” Toinen vastasi: ”Älä höpsi. Eihän me olla edes ohitettu äänihuuliakaan.”
Vitsi toimikoon alustuksena tälle aiheelle, josta on ehkä hieman hankala puhua kuulostamatta härskiltä tai suorastaan törkeältä, mutta jota nyt kuitenkin olen tässä viime aikoina miettinyt viattoman hämmennyksen vallassa.
Kerroinkin jo eräässä aiemmassa kolumnissani ensimmäisestä poikaystävästäni, joka opetti minulle liki kaiken, mitä seksistä pitää tietää. En ole koskaan kyseenalaistanut hänen oppejaan. Ei ole tarvinnut, sillä opit ovat toimineet kuin häkä kaikissa tilanteissa, missä niitä nyt ikinä onkaan tarvittu.
VASTALAUSE: Hep! Olin yksi niistä, joka sanoi, että ei niele. Ja pysyn kannassani. Jokaisella on oikeus olla nielemättä, koska kenenkään ei tarvitse syödä ja niellä mitään, mistä ei tykkää. Ja ei, en tykkää tämän tavaran mausta. Sori vaan miehet.
En myöskään niele vain sen takia, että miehelle tulisi tästä hyvä mieli tai ettei toiminta seisahtuisi. Ei siinä kauaa mene, kun käväisen lavuaarilla. En pakota miestä imemään minun nesteitäni, joten älkää pakottako minuakaan.
– Rouva Rietas