Kotiin lukittautuminen voi johtaa entistä leiskuvampaan seksielämään. Niin kävi ainakin tälle parille.
Koronakriisin aikana monet pariskunnat joutuvat sietämään toisiaan enemmän kuin normaalisti, kun ihmisten toivotaan pysyvän kotona viruksen leviämisen estämiseksi. Toisille tämä käy helpommin kuin toisille, mutta esimerkiksi Kiinassa on havaittu avioerojen määrän kasvaneen hurjasti karanteenien myötä.
Kotiin eristäytymisen voi nähdä myös positiivisena asiana. New York Post kertoo Denisestä ja hänen aviomiehestään, jotka ennen koronaviruksen aiheuttamaa karanteenia olivat 14 vuoden avioliiton jälkeen keskellä kuivista kuivinta kautta seksin saralla, mutta karanteenista oli yllättävää iloa tämän suhteen.
– Emme olleet harrastaneet seksiä melkein kahteen vuoteen, 36-vuotias Denise paljastaa jenkkisivustolle.
Sukunimeään tai aviomiehensä nimeä nainen ei halua yksityissyistä kertoa julkisuuteen.