Seinäjoen teinisurma: Tällä aseella epäilty murha tehtiin

Syyttäjä ei vielä kerro syytä, miksi Seinäjoen teinisurman rikosnimike on vaihtumassa taposta murhaksi. Henkirikos katsotaan murhaksi silloin, jos teko on ollut erityisen raaka tai ennalta suunniteltu.

– Asia on selvityksen alla ja koko tunnusmerkistö on vielä tutkinnan kohteena, sanon kihlakunnansyyttäjä Kimmo Lampinen Pohjanmaan syyttäjänvirastosta.

Lampinen on pyytänyt poliisilta lisätutkintaa rikosnimikkeen vaihtumiseen liittyen. Poliisi on tehnyt uutta teknistä tutkintaa muun muassa veriroiskeista ja dna-jäljistä.

Lampinen sanoo MTV Uutisille, että henkirikos tehtiin veitsellä. Aiemmin on kerrottu kyseessä olleen jonkinlaisen teräaseen.

Lampinen ei kerro, millaisesta veitsestä oli kyse, eikä sitä, oliko veitsi valikoitunut surma-aseeksi aivan sattumalta.

– Sitäkin tutkitaan vielä, Lampinen sanoo.

Syytteet rikoksesta oli tarkoitus nostaa tämän viikon lopulla, mutta nyt takarajaa on siirretty syyskuun puoliväliin. Oikeudenkäynti olisi lykkääntynyt joka tapauksessa, sillä henkirikoksesta epäillyn 15-vuotiaan tytön mielentilatutkimus on vielä kesken.

15-vuotias koulutyttö löydettiin koulupäivänsä jälkeen surmattuna yksityisasunnosta Seinäjoen Joupin kaupunginosasta 28. huhtikuuta.

Rikosnimikkeen muuttumisesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat