Sebastian Vettel epäilee Ferrari-pomojen puhuvan palturia – sisäpiiriläinen paljasti tietonsa sopimusneuvotteluista: "Vaatii paljon mielikuvitusta"

Sebastian Vettelin sopimussoppa on kuplinut viime aikoina toden teolla. Saksalaistähden nykyinen, kolmivuotinen Ferrari-sopimus umpeutuu vuoden lopussa.

Joidenkin lähteiden mukaan Vettel olisi saanut Ferrarilta jo useammankin sopimustarjouksen, toisten lähteiden mukaan puheet sopimustarjouksista ovat pelkkää puppua.

Ferrarin sisäpiiriläiseksi tiedetty Leo Turrini kertoo Sky Italialle, että Vettelille on tarjottu yksivuotista sopimusta. Turrini kirjoittaa Vettelin tilanteesta myös blogissaan.

Turrinin mukaan Vettelin tulee vastata Ferrarin tekemään tarjoukseen kesäkuun loppuun mennessä. F1-kauden on tällä tietoa määrä alkaa 5. heinäkuuta Itävallasta.

Turrini tyrmää puheet siitä, että toimitusjohtaja Louis Camilleri ja tallipäällikkö Mattia Binotto olisivat tarjonneet Vettelille kakkoskuskin paikkaa Charles Leclercin rinnalla, jonka joulukuussa allekirjoittama sopimus on voimassa vuoteen 2024.

– Vaatii paljon mielikuvitusta ajatella, että he menisivät sanomaan nelinkertaiselle maailmanmestarille, että tämä voisi jatkaa tallissa Charlesin apulaisena – Charlesin, joka on ilmiömäinen mutta voittanut vasta kaksi osakilpailua. Älkää viitsikö, Turrini kirjoittaa blogissaan.

Sky Italialle antamiensa kommenttien mukaan Turrini on kuullut tämän saman näkemyksen suoraan Camillerin suusta.

Ratkaiseeko raha?

Julkisuudessa on puhuttu, että Vettelin saamat sopimustarjoukset olisivat olleet rahallisesti huomattavasti pienempiä kuin hänen kaksi ensimmäistä Ferrari-sopimustaan. Italialaislehdistössä on kirjoitettu, että Vettelin arviolta 30–40 miljoonan euron vuosipalkka pienenisi lähemmäs 10:tä miljoonaa euroa – jotakuinkin Leclercin tasolle.

Turrini kuittaa nämä puheet olankohtautuksella.

– Maailma on murroksessa koronavirustilanteen vuoksi. Tietyt luvut eivät ole enää realistisia. Tämä ei päde vain Vettelin kohdalla.

Vettel itse on sanonut reilu kuukausi sitten Motorsport.comin haastattelussa, ettei raha ole hänelle se kaikkein tärkein asia.

– Jos raha motivoi, se voi viedä pitkälle ja tuottaa menestystä. On paljon urheilijoita ja liikemiehiä, joita motivoi raha. Tärkeintä on, että on onnellinen. Se on avain kaikkeen. F1 on tietysti eräänlainen sirkus, koska pelissä on paljon rahaa ja rahalla on tapana pilata ihmisen. Yleisesti ottaen tämä on totta, mutta mielestäni kyse on loppujen lopuksi siitä, ymmärtääkö ihminen, mikä on tarpeeksi.

Turrinin tietojen mukaan Vettel epäilee Ferrarin tekemää sopimustarjousta täysin muista syistä kuin rahan vuoksi. Vettel ei mitä ilmeisimmin ole täysin vakuuttunut siitä, että hän saisi Leclercin rinnalla tasavertaiset mahdollisuudet – vaikka siis ainakin Camilleri on näin sanonut.

Turrini vahvistaa myös, että Vettel on saanut sopimustarjoukset ainakin McLarenilta ja Renault'lta. Mikäli Vettel päättäisi lähteä Ferrarilta – mitä Turrini pitää täysin mahdollisena – vahvimpana ehdokkaana hänen tilalleen on McLarenin Carlos Sainz.

– Odotetaan 50 päivää, niin kuva on selkeämpi.

Lue myös:

    Uusimmat