"Se olisi hirveän hyvä joululahja" – THL:n ylilääkäri kertoo, koska Modernan koronarokotetta voitaisiin saada Suomeen
Lääkeyhtiö Moderna raportoi tänään hakevansa koronarokotteelleen pikaista myyntilupaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kauan kaivatun rokotteen saatavuuteen vaikuttaa muun muassa lääkeviranomaisten päätöksentekoaikataulu ja toimitusten sujuvuus.
Viimeisimmät tutkimukset Modernan kehittämästä rokotteesta ovat nyt valmistuneet: rokoteen tehokkuusprosentti on yli 94. THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek arvioi MTV Uutiset Liven haastattelussa, kuinka pian rokotetta voisi olla tarjolla myös Suomessa.
Ylilääkärin mukaan kaikki riippuu siitä, koska lääkeyhtiö todella saa myyntiluvan ja miten nopealla aikataululla annoksia voitaisiin tuoda Yhdysvalloista Eurooppaan.
Moderna on arvioinut, että Yhdysvalloissa ensimmäisiä rokoteannoksia voitaisiin antaa jo 21. joulukuuta, jos myyntilupa heltiää pian.
Nohynek ei “lähde ennustamaan”, saadaanko rokotteita mahdollisesti jo ennen joulua Suomeenkin saakka.
Lue myös: Lääkeyhtiö Moderna hakemassa jo tänään hätälupaa koronarokotteelleen Euroopassa ja USA:ssa
Luvassa voi olla lisäselvityksiä
EU on sopinut Modernan kanssa 160 miljoonan rokoteannoksen ostosta. Rokotetta odotetaan myös muilta lääkeyhtiöiltä: Pfizerilta ja Biontechilta sekä AstraZenecalta.
Rokotteen saaminen Suomeen riippuu niin ikään siitä, koska eurooppalaisilta ääkeviranomaisilta heltiää myyntilupa ja koska yhtiö voi toimittaa rokotteita EU:n neuvottelemien sopimusten mukaisesti.
– Se olisi hirveän hyvä joululahja, mutta lääkeviranomaisten työ ottaa oman aikansa. He lukevat tutkimustuloksista ja esittävät ehkä lisäkysymyksiäkin lääkkeen kehittäjille. Aikataulu riippuu myös siitä, miten näitä vastauksia voidaan toimittaa, Nohynek kertoo.
Lue myös: Euroopan lääkeviraston johtaja: Ensimmäiset koronarokotteet voivat saada hyväksynnän ennen joulua
Pahimmista riskeistä ei toistaiseksi tiedetä
Kärjistetysti voi sanoa, että rokotteen myyntilupa heltiää, kun hyötyjä on tutkitusti ja runsaasti enemmän kuin mahdollisia haittoja.
Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän suosituksen mukaan ensimmäisenä Suomessa rokotettaisiin hoitotyön ammattilaiset, sitten iäkkäämmät ihmiset ja kolmantena erilaisiin riskiryhmiin kuuluvat henkilöt.
Nohynekin mukaan rokotteet, joista tutkimustietoa on jo saatu, ovat osoittautuneet harvinaisen tehokkaiksi ja erittäin hyvin siedetyiksi.
– Tutkimuksissa on havaittu pistopaikan kipua, turvotusta ja kuumotusta. RNA-rokotteissa (ribonukleiinihappo) on aiheutunut lihassärkyä, päänsärkyä ja väsymystä. Nämä ovat kuitenkin ohimeneviä, hän sanoo.
Osa keskeisistä turvallisuuskysymyksistä on edelleen auki.
– Emme vielä toistaiseksi tiedä, onko olemassa jokin äärimmäisen harvinainen haitta, joka ilmenee laajoja ihmisjoukkoja rokottaessa. Siksi rokotteista pitää olla tarkka vaikuttavuus- ja turvallisuusseuranta. Teemme sen Suomessa rekisteripohjaisesti.
Kauanko puolestaan kestäisi, että Suomessa päästäisiin rokotusten jälkeen takaisin normielämän pariin?
Ylilääkäri vastaa tähän ja muihin kysymyksiin yllä olevalla videolla.
THL pitää huomenna tiedotustilaisuuden rokotekehityksen tilanteesta kello 10.30 alkaen. MTV Uutiset Live näyttää tilaisuuden suorana.
Uusimmat
-
02:12
MTV seuraa: Nuorten Leijonien MM-urakka käynnistyi upealla maalilla – HIFK-tähti Anton Lundell heti esillä
-
23:55
Useita kuulusteltu Nashvillen pommiräjähdyksestä – pommi oli matkailuautossa, josta kuului sekunteja laskeva naisen ääni
-
23:44
Yli puolet heittää jouluruokaa roskiin – yleisin syy on, että sitä on liikaa
-
22:24
MTV Uutiset seuraa joulunviettoa: Poliisille jouluaatto oli Helsingissä "tavallinen arkipäivä", Etelä-Karjalassa puolestaan poikkeuksellisen paljon väkivaltarikoksia
-
22:08
Koiraa uhkaavat jouluna haimatulehdus, suolitukos ja vakava myrkytys – Älä syötä lemmikille jouluruokia!
-
21:26
Miitta Sorvali koki täydellisen yllätyksen päivä Jussi-palkinnon voittamisen jälkeen – ja juhlisti voittoaan erikoisella tavalla
-
21:23
Tästä kaikesta sovittiin eilisessä kauppasopimuksessa: Matkailu Britanniassa saattaa kallistua, byrokratia rajoilla lisääntyy, mutta tullimaksuja ei tule
-
20:57
Miksi kommentoit muiden ulkonäköä ilkeään sävyyn? Raati vastaa: "Muistan vieläkin hänen ilmeensä..."
-
20:25
Paljastus Tero Pitkämäen illanvietosta, synkkä epäily 7-vuotiaasta ihmelapsesta ja Therese Johaugin raivarit – näitä juttuja lukijat ahmivat vuonna 2020
-
20:04
Kuningatar Elisabet kantoi koskettavassa joulupuheessaan huolta koronan aiheuttamasta yksinäisyydestä – "Synkimmässäkin yössä on toivoa uudesta aamusta"
-
20:03
Näin maajussi-Miia ja Kimmo-rakas viettävät ensimmäisen yhteisen joulunsa: "Etsintä on nyt päättynyt"
-
20:01
Uskomaton taidonnäyte! Kiinassa avattiin vuoret yhdistävä ihmesilta, jonka turistit ottivat heti omakseen
-
19:57
Mies petti, koska kotona oli menossa "kuiva kausi" – Diana napauttaa: "Ainoa ihminen, joka on vastuussa pettämisestään, on se, joka petti"
-
19:35
Prinssi Charles antoi sydäntäsärkevän käskyn sureville lapsilleen prinsessa Dianan hautajaisissa: "Sinä et itke, sinä kävelet"
-
19:16
Katso videolta upeat kuvat! Näin Helsingin Aleksanterinkadulla on vietetty joulua vuosien saatossa
-
19:06
Kouvolalainen Leo, 11, on nukkunut jo 1,5 vuotta parvekkeella: "Eipä olisi tullut aluksi mieleenkään, mihin tuo johtaisi"
-
19:05
Äidin alkoholismi ja isän mielenterveysongelmat varjostivat juontaja Ivan Puopolon lapsuutta: "Minulla on ollut melkein huonoin mahdollinen lähtökohta elämälle"
-
19:05
Jan Anderssonilla on uskomaton taito saada Kirsi Alm-Siira hämmentymään suorassa tv-lähetyksessä – nämä videot nousivat suursuosioon: "Onko Kirsi piparit leivottu?"
-
18:53
Satojen ihmisten joulu meni pilalle, kun jouluruokatilaus oli puutteellinen ja pahasti myöhässä – helsinkiläisen Riitan ruuat menivät väärälle ihmiselle
-
18:50
10 merkkiä onnellisesta parisuhteesta – toteutuvatko teillä?
-
Lataa lisää
