Sdirin vammat luultua vakavampia keihästurmassa

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäen keihäästä Rooman Kultaisen liigan osakilpailussa perjantai-iltana osuman kylkeensä saaneen ranskalaisen pituushyppääjän Salim Sdirin vammat ovat ilmeisen vakavia. Sdiri joutui toistamiseen sairaalaan Roomassa viikonloppuna ja hänet tutkittiin maanantaina.

- Haava on kolme senttimetriä leveä ja kahdeksan senttimetriä syvä. Sdiri on saanut ilmaa ihonsa sisään ja lääkärit arvioivat, että on olemassa tulehdusriski, Sdirin fysioterapeutti Marc Michnowski kertoi ruotsalaiselle Expressen-lehdelle.

Toisin kuin monet tiedotusvälineet ehtivät jo julistaa, Sdirin vamma on vakava - ainakin Michnowskin mukaan.

- Kyseessä on erittäin vakava vamma. Selkälihas on poikki ja Salim tuntee kovaa kipua, Michnowski valitteli.

28-vuotias pituushypyn sisähallien EM-pronssimitalimies Sdiri joutuu pitkälle sairauslomalle. Hänen toipumisensa kilpailukuntoon tällä kaudella on tässä vaiheessa epävarmaa.

- Mahdollisuudet kilpailla (elo-syyskuussa Osakassa) MM-kisoissa eivät ole suuret, Michnowski arvioi, mutta vakuutti Expressenille, ettei Sdiri ole onnettomuudesta vihainen Pitkämäelle vaan kisan järjestäjille.

Keihäs osui Sdirin munuaiseen ja maksaan

Salim Sdiri kertoi maanantaina ranskalaiselle uutistoimisto AFP:lle, että hänen sisäelimensä vaurioituivat Tero Pitkämäen keihään osumasta.

- Keihäs osui oikeaan munuaiseeni ja sen yläosassa on pieni repeämä. Myös maksa sai osuman, Sdiri kertoi ja väitti puolestaan viillon syvyyden olleen kymmenen senttimetriä syvän.

Sdiri näkee valitettavassa tapauksessa olleen onnea onnettomuudessa.

- Minulla oli pahat epäilykseni ennen tapaturmaa. Näin lämmittelyssä yhden keihään laskeutuvan jalkani lähelle. Olen iloinen, että elän, Sdiri puuskahti.

Toipumiseen hyvät mahdollisuudet

Urheilulääkäri Tapio Kallio sanoo tämäntyyppisten vammojen paranevan yleensä hyvin.

- Keihään aiheuttama lihaksen vamma on yleensä hyvinkin parantuva. Pieni arpikudos jää, mutta mitään toiminnallista haittaa ei pitäisi jäädä. Toipuminen riippuu siitä, minkälainen vaurio on tullut maksaan tai munuaiseen, mutta nekin paranevat yleensä ihan täysin ilman sen kummempia jatkoseuraumuksia, Kallio sanoi MTV3:lle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat