Sateinen ja viileä kesä ei juurikaan ole ollut hyönteisten mieleen. Lentävien hyönteisten lentokausi on ollut hieman myöhässä, hyönteisten kehitys on ollut hitaampaa ja paikoitellen hyönteiskannat ovat olleet tavallista pienempiä.
Oulun yliopiston hyönteistutkija Juhani Itämies kertoo, että esimerkiksi paarmoja on ollut yllättävän vähän etenkin Länsi- ja Lounais-Suomen alueilla.
-Tämä on ollut ihmisten kannalta selvästi helpompi paarmavuosi. Paarma on auringon palvoja, se pitää lämpimistä ilmoista. Pilviset sateiset säät eivät ole sen mieleen, eikä se yleensä lennä silloin. Itämiehen mukaan alhainen paarmakanta oli odotettua, sillä kaksi edellistä vuotta olivat kohtalaisen hyviä paarmavuosia.
-Tämä on luonnollista vaihtelua, hän kertoo. Alkukesän sateet eivät haitanneet paarmakantoja, sillä paarman toukat kehittyvät yleensä kosteassa paikassa. Esimerkiksi rantaliete on mieluinen munimispaikka. Pidemmälle kesään jatkunut viileä sadejakso sen sijaan teki tehtävänsä.
Myös villimehiläisiä ja kimalaisia on Itämiehen mukaan ollut tavallista vähemmän.
-Kimalaisilla on kyllä heikko tilanne. Ne näyttävät kärsineen kesän säistä, hän kertoo. Heikohko kimalaiskanta näkyy mustikan sadossa. Kimalaiset huolehtivat mustikan pölytyksestä ja Itämiehen mukaan se ei ole tänä vuonna onnistunut järin hyvin. Siten mustikkasato jää tavallista huonommaksi.
Ampiaiset loppukesästä äkäisiä
Ampiaisia on ollut etenkin Lounais-Suomessa riesaksi asti.


