Satavuotias kaukopartiomies muistelee: “Välihousut unohtuivat 40 asteen pakkasessa”

Jatkosodan suurin suomalainen kaukopartio iski lähes 2000 miehen voimalla Muurmannin radalle ankarassa pakkasessa 74 vuotta sitten. Retkestä paljastuu yhä uutta materiaalia. Partiomatkalle osallistuneista veteraaneista kolme on vielä elossa, kaikki pian satavuotiaita miehiä.

Kiuruveteläinen kersantti Tauno Tikkanen täyttää maaliskuussa 100 vuotta. Vain kolme päivää myöhemmin 100 vuotta täyttää samalle partiomatkalle osallistunut tunnettu veteraani, majuri Pentti Perttuli. Kolmas partioretken veteraaneista Ilmari Koppinen täytti alkuvuodesta 98 vuotta.

Tikkasella on terävä muisti. Tammikuu 1942 on hänelle kuin eilinen päivä.

– Ei se unohdu minulta koskaan, Tikkanen tunnustaa.

Partio ei koskaan paljastunut

Muurmannin radalle jatkosodassa juuri näinä päivinä tammikuussa 1942 tehty tuhoamisisku oli massiivinen. Erittäin salaiseen operaation osallistui peräti 1900 sotilasta ja yli 250 hevosta.

Noin 70 kilometrin päässä rajasta tehtyyn varsinaiseen tuhotyöhön osallistui 1200 miestä ja loput olivat erilaisissa huolto- ja varmistustehtävissä. Kärkipartioille on laskettu kertyneen hiihtomatkaa operaation aikana jopa 330 kilometriä.

Tikkasen komppania varmisti pohjoista sivustaa ja suojasi myös partioretken johtajan, puolalaiset sukujuuret omistaneen majuri Arnold Majewskin komentopaikkaa. Partio tunnetaankin sotahistoriassa Osasto Majewskina.

– Mitä tiesitte partion varsinaisesta tehtävästä Muurmannin radalla?

– Ei meille sanottu mittään eikä kuulukaan sanoa ettei tehtävä olisi paljastunut. Meidän komppanialle tehtävä paljastui vasta lopussa.

Iskussa tuhottiin 10 kilometriä rataa ja tärkeä Mai Guban rautatieasema. Lisäksi poltettiin noin 90 erilaista rakennusta. Yllätysisku vaikeutti puna-armeijan huoltoa ja helpotti sillä tavalla suomalaisten rintamatilannetta.

Lähes 1500 kilometriä pitkä Muurmannin rata rakennettiin vuosina 1915-17. Rakentajia oli 70 000, joista arviolta 25 000 kuoli. Rata oli puna-armeijan ja Neuvostoliiton elinsuoni jota pitkin liittoutuneiden sotilasapu virtasi Saksaa vastaan taistelevalle maalle.

TK-miehen aarrearkku

Mai Guban huoltokeskukseen tehdystä kaukopartioiskusta on kirjoitettu paljon. Mutta koko ajan löytyy uutta materiaalia. Raine Narva löysi TK-miehenä retkellä olleen isänsä Toivo V. Narvan jäämistöstä ison arkullisen kuvia ja pikkutarkat muistiinpanot.

– Nyt on vielä 700-800 kirjettä täysin tutkimatta, että mitä niistä löytyy, Narva pohtii.

Toivo V. Narva kirjoitti 10 päivää kestäneestä retkestä tuoreeltaan 13-sivuisen raportin Päämajaan. Siitä oli erityisen kiinnostunut myös marsalkka Mannerheim joka oli itse osallistunut retken suunnitteluun jo kesästä 1941 alkaen.

Sanomalehtimiehenä elämäntyönsä myöhemmin tehnyt Narva oli kerännyt sotamuistonsa varsikranaattien säilytyslaatikkoon. Tk-mies kuoli vuonna 1990 ja arkku oli pojan varastossa koskemattomana 25 vuotta.

– Niin tapahtui. Ei ollut aikaa paneutua siihen, mutta nyt siitä paljastuu merkittäviä Rukajärven sotahistoriaan liittyviä asioita.

Narvan mielestä suomalaisen suurpartion retki onnistui hyvällä onnella.

– Olisi olettanut, että sellaista asemaa vartioi sotilaita, mutta siellä oli vain ratavartijoita. Siinä oli onni mukana ja suomalaiset saivat tehdä pahat tekonsa rauhassa.

Suomalaisten tappiot tuhoamisiskussa olivat vain neljä kaatunutta. Yksi heistä meni vielä omaan vahingonlaukaukseen.

Pakkasta jopa 50 astetta

Tasan 74 vuotta sitten oli myös kovia pakkasia. Muistelmakirjallisuudessa on puhuttu jopa 50 asteesta. Umpiväsyneet miehet nukahtelivat ladulle ja paleltumia tuli paljon. Ketään ei jätetty korpeen. Hyväkuntoisimmat kiersivät herättelemässä uupuneita.

Tuhotyössä syntyneet valtavat tulipalot sulattivat lunta ja hirmupakkasista huolimatta vesi virtasi puroina. Moni suomalainen kaukopartiomies kasteli jalkansa huonoissa varusteissa.

– Eivät ole valittaneet. Missään aineistoissa ei ole oikeastaan valitettu, on vain kerrottu niitä tosiasioita minkälainen se olosuhde oli, Narva huomauttaa.

Sotasaalis pelasti hengen

Kersantti Tikkasen partiomatka sai heti karmean alun. Hän sai pikakomennuksen partiomatkalle asetoverin sairastuttua kuumeeseen. Kiireessä yksi tärkeimmistä varusteista jäi täisaunaan.

– Ne unohtu ne välihousut pois kun oli vain puoli tuntia aikoo joutuu mukkaan. Semmosessa pakkasessa hiihdettiin kymmeniä kilometrejä eikä ollu välihousuja, Tikkanen muistelee vieläkin vakavana.

Tikkasen pelastukseksi koitui toinen aseveli jonka haltuun oli joutunut venäläispartiolta sotasaaliina saatu puoliturkki.

– Vedin sitä polvien suojaksi yöllä nuotiolla ja niin pelastuin paleltumiselta.

Metsot jäi ampumatta

Tikkasta jäi harmittamaan myös monta saamatta jäänyttä lintupaistia. Partioretken aikana suomalaiset näkivät paljon metsoja ja teeriä. Toisaalta ne kertoivat kokeneille metsämiehille, että vihollinen ei ole niitä hätyyttänyt ja se rauhoitti mieliä.

– Harmitti hyvät paistit, mutta ei uskallettu ampua. Olisi paljastettu sijainti viholliselle.