Satama-altaaseen pudonnut helsinkiläismies haluaa kertoa kokemuksestaan, koska kaikki veden varaan joutuneet eivät ole enää elossa kertomassa tarinaansa.
Helsingin Sanomat kertoi viikko sitten tilanteesta, joka oli koitua Aleksander Lauraéus kohtaloksi. Hän putosi huhtikuussa epähuomiossa Hietalahden satama-altaan hyiseen veteen, mutta selvisi ylös vedestä viime hetkellä, kun ohikulkija kuuli avunhuudot.
Kaikki altaaseen pudonneet eivät ole olleet yhtä onnekkaita. MTV Uutiset julkaisi aiemmin tänään 20-vuotiaana vuosi sitten altaaseen kuolleen Emil Nurmen siskon haastattelun.
Lauraéuksen haastattelu laukaisi vilkkaan keskustelun siitä, olisiko pelastustikkaisen asentaminen liioittelua, koska kaikkia vaaranpaikkoja ei kaupungista voida mitenkään poistaa. Lauraéus sanoo nyt MTV:lle, halunneensa kertoa tarinansa, koska muut satama-altaaseen pudonneet eivät enää voi.
– Kukaan ei voi tietää ovatko he lyöneet pään, onko siellä mennyt jalka poikki, iskenyt paniikki tai onko joku saanut sairaskohtauksen. Syitä voi olla kymmeniä.
Kokemuksesta Lauraéus tietää, että kerran laiturilta tiputtuaan ei ylös pääseminen ole taattua.
– Noista paikoista ei ole mitään mahdollisuutta päästä ylös. Siellä ei ole tikapuita, ei mistään mistä pitää kiinni. Ne on suunniteltu aivan toisenlaiseen käyttöön kuin missä suurin osa paikoista nyt on, kun kaupunki on muuttunut.
– Paikkoja on monia, kuten Carusellin ja Kaivopuiston ranta. Lisäksi Kaapelitehtaan takana on satoja metrejä rantaviivaa, jossa ei ole mitään ylösnousupaikkoja oikeastaan. Muuri on parhaimmillaan kolmekin metriä korkea ja siellä on kovat virtaukset.
"Yhtäkkiä tajusin olevani vedessä, eikä ole mitään mahdollisuutta päästä ylös"
Tämän vuoden huhtikuinen ilta muutti Lauraéuksen elämän täysin. Hän oli ollut töiden jälkeen viettämässä iltaa läheisessä ravintolassa. Muutaman oluen jälkeen hän lähti kotiin päin. Mies päätti taluttaa pyöräänsä.
– Oli ihan säkkipimeää ja talutin pyörää siinä. Seuraavaksi huomaan, että pyörän eturenkaan alta loppuu tie kesken ja lensin nokan kautta ympäri veteen. Päälläni oli raskaat vaatteet: toppatakki ja farkut jalassa. Vedenpitävä läppärilaukku imaisi itsensä täyteen vettä ja painoi varmaan kymmenen kiloa. Yhtäkkiä tajusin olevani vedessä, eikä ole mitään mahdollisuutta päästä ylös.
Satama-allas on Lauraéuksen mukaan 3-5 metriä syvä, joten jalat eivät osuneet pohjaan. Kauhistunut mies tajusi olevansa yksin pimeydessä, hyisessä merivedessä.
– Yritin uida toiselle puolelle kanaalia, mutta missään ei näkynyt mitään mistä ottaa kiinni. Myöskään talvella ei ollut veneitä vesillä, joiden kautta olisi voinut nousta pois vedestä.
Avantouintia harrastanut Lauraéus tiesi, että kylmässä vedessä pärjää normaalisti 1-2 minuuttia. Kädensijaa tai tikapuita ei ollut lähettyvillä.
– Siellä oli pari jotain ikivanhaa teräspulttia, joista sain otteen kädellä, mutta sitten rupesi kädet kohmettuumaan. Päätin huutaa apua toistuvasti samalla äänellä.
Ohikulkija kuuli avunhuudot
Huudettuaan hetken apua, samalla äänensävyllä ja toistuvasti, läheisellä bulevardilla kulkenut ihminen kuuli jonkun olevan hädässä.
– Bulevardia pitkin kävellyt kaveri mietti ensin, että siellä on käynnissä jotkut bileet, mutta sitten kun avunhuuto toistui samalla äänellä, niin hän päätti tulla katsomaan. Ratkaiseva asia oli, että hän soitti heti 112 kuullessaan avunhuudot.
– Tajusimme, että olemme tuttuja. Aloimme miettiä, että miten voi päästä ylös. Hän mietti, jos hyppäisi sinne, mutta siinä ei ole mitään järkeä, koska sitten vedessä olisi kaksi tyyppiä. Hän päätyi roikottamaan minua ylhäältä laiturilta alaspäin. Hädin tuskin saimme toisiamme käsistä kiinni ja pari kertaa putosinkin takaisin mereen kun hanskat lähtivät käsistä, auttaja psyykkasi minua ja ei päästänyt luovuttamaan.
Lauraéus arvelee olleensa vedessä noin 5-10 minuuttia, kun ensimmäinen auttaja pääsi paikalle. Noin 20 minuuttia hätäpuhelusta pelastuslaitos saapui paikalle. Tajuton Lauraéus vietiin ambulanssin. Hänen ruumiinlämpönsä oli tuolloin alle 34 astetta.
Vaatii nyt toimia turvallisuuden parantamiseksi
Lauraéus toi tapauksen julkisuuteen, koska hän haluaa satama-altaista ja ylipäätään ranta-alueista turvallisempia. Hän kertoo haluavansa olla niiden puolestapuhuja, jotka ovat kokeneet saman kohtalon kuin Lauraéus, mutta eivät koskaan nousseet vedestä elävänä ylös.
– Nyt kun minä sieltä selvisin, haluan, ettei kukaan muu joutuisi kokemaan vastaavaa. En toivo sitä kenellekään, se on painajainen.
Lauraéus vaatii alueiden kartoittamista.
– Minun mielestä seuraavaksi pitäisi tulla toimintaa. Tikkaita lisää ja pitää miettiä käyttäjälähtöisesti eli siitä näkökulmasta, että kuka siellä vedessä on tai on auttamassa.
Mies uskoo yleisön paineen saavan muutoksia aikaan, koska tapauksia on tullut ilmi niin paljon.
– Näitä saattaa olla vielä enemmän. Ihmiset eivät halua välttämättä puhua näistä, voi olla kauheita traumoja ja häpeää.
Lisäksi Lauraéus huomauttaa, että vastaavanlaisia vaaranpaikkoja on ympäri Suomen.
– Aurajoki, rannikkokaupunkeja, Tammisaari, Hanko.. näitä on vaikka kuinka paljon Ouluun saakka.
Pelastunut mies haluaa kiittää pelastuslaitoksen toiminnasta ja erinomaisesta ensiavusta.
– Selviytymisessä oleellista oli se hetki, kun tein päätöksen, että haluan selvitä. Siinä olisi voinut myös helposti päättää toisin. Sen jälkeen päätin, että haluan tikapuita.
Tiedätkö vastaavia vaaranpaikkoja? Lähetä kuva tai vihje osoitteeseen kuvat@mtv.fi. Voit myös kertoa oman tarinasi, jos olet kokenut satama-altaisiin liittyviä vaaratilanteita.