Samu Haber avautui koskettavasta fanihetkestä: Kyyneleet tuli silmiin

Sunrise Avenue -yhtyeen Samu Haber nauttii Suomen kesästä eikä voisi enää kuvitella muuttavansa pois kotimaastaan.

Sunrise Avenue -yhtyeestä tuttu Samu Haber nauttii parhaillaan kesästä Suomessa. Keväällä muun muassa Australiassa ja Espanjassa kuukausia viihtynyt mies kertoo kotimaan kesän vetävän yhä vertoja eteläisempien leveyksien lämmölle.

– Täällä tuoksuu havupuu ja on ne frendit, jotka eivät liity mitenkään bändiin. Niitä kaipaa aina. Kesämökki Järvi-Suomessa Hämeenlinnan lähellä on minulle tärkeä akkujenlatauspaikka, Haber kertoi MTV.fille maanantaina.

– Kun kerroin keväällä Barcelonassa paikallisille frendeilleni, että Suomessa voi syödä mustikoita takapihalta, he eivät olleet uskoa sitä todeksi. He tulevat tänne ihmettelemään asiaa loppukesästä – toivottavasti silloin ei ole 11 astetta lämmintä ja vesisadetta!

Vaikka suuri osa Haberin vuodesta kuluu ulkomailla ja Sunrise Avenue keikkailee tiiviisti etenkin Saksassa, mies on pitänyt tukikohtansa aina Suomessa. Ulkomaille muuttaminen tuntuu päivä päivältä kaukaisemmalta ajatukselta.

– Olen miettinyt ulkomaille muuttoa monesti, mutta reissaan niin paljon, että on kiva pitää sellainen koti, joka on oikea koti: on omat frendit, suosikki lätkä- ja fudisjoukkueet ja kulmat missä on kasvanut. Vuosi vuodelta arvostan enemmän niitä turvallisia hyviä juttuja, joita täällä on.

Kesästä ja syksystä on tulossa Haberille tavallista kevyempi, sillä Sunrise Avenuelta ei ole ilmestymässä lähiaikoina uutta levyä eikä mies myöskään ole enää mukana Voice of Germany -ohjelmassa.

– On tosi leppoisaa, nyt saa nauttia nauttia keikoista ja toivottavasti lämpenevistä keleistä. Sivuprojektina kirjoittelen kirjaa urastani ja elämästäni ja jossain vaiheessa keskityn varmasti siihen. Ainoa suunnitelmani tällä hetkellä on kuitenkin "ei suunnitelmia", mies myhäili.

Fanikohtaamiset koskettavat yhä

Haberin luotsaama Sunrise Avenue on ollut voimissaan vuodesta 2002 ja läpimurtoalbumistakin on aikaa jo lähes vuosikymmen. Vuosien varrelle mahtuu monenlaisia kohtaamisia, mutta fanit osaavat yllättää tarinoillaan edelleen. Yksi koskettavimmista hetkistä tapahtui vain pari viikkoa sitten.

– Meillä oli fanitapahtuma erään faniklubin kanssa ja lähtiessämme eräs todella ujo ja hiljainen tyttö ojensi minulle kirjeen. Luin sen pikkubussissa ja kyyneleet tulivat silmiini, sillä kirje oli tosi koskettava, Haber kertoi.

Kirjeessä tyttö kuvaili kuinka häntä oli pitkään kiusattu eikä hänellä ollut ollut lainkaan ystäviä. Asiat kuitenkin muuttuivat tytön käytyä Sunrise Avenuen keikalla.

– Hän oli tutustunut keikallamme ihmisiin ja kokenut ensimmäistä kertaa, että hänellä on ystäviä. Nyt hän kuuluu isoon porukkaan, jonka kanssa pyörii kaikkien bändien keikoilla ja festareilla. Itse sitä monesti miettii, että pitää päästä listavitoseksi tai pääesiintyjäksi, mutta tämänhän takia musaa tehdään. Omien itsekkäiden haaveiden rinnalla nämä hetket vetää kyllä aina hiljaiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat