Salkkareissa ensi viikolla Eva salailee suhdettaan Pietariin. Lue kaikki paljastukset!
Ensi viikolla Pihlajakadun asukkaiden elämässä nähdään jälleen uusia käänteitä.
Jiri ja Eva naljailevat toisilleen Alissan edessä, mikä saa Alissan ihmettelemään parin outoja välejä.
Eva salaa Nellalta seurustelevansa Pietarin kanssa. Eva kertoo menevänsä työhaastatteluun, vaikka oikeasti tapaa Pietarin.
Monica osuu paikalle puistoon, jossa Gunnar halaa vierasta pikkutyttöä. Mies luulee tätä tyttärekseen.
Ismo pelästyy huomatessaan tuntemattoman miehen menevän Sievisten asuntoon. Hän kertoo näkemästään Jirille, joka huolestuu asiasta.
Marianna ja Camilla kohtaavat kireissä tunnelmissa, mitä Sebastian ihmettelee.
Alissa syyttää Jiriä Evan perään haikailemisesta.
Mariannan epätoivo kasvaa, kun hän tajuaa, ettei voi esittää olevansa raskaana enää kauaa. Johanna painostaa Mariannaa toimimaan.
Kalle taistelee viinanhimoaan vastaan.
Tale murehtii Jannelle korotettua vuokranmaksua, jolloin Janne pelkää, että Tale haluaa sijoittamansa rahat takaisin.
Jiri saa tietää Alissan ja Akin yhdessä olevan yhdessä ja rientää puolustamaan Alissaa.
Ulla törmää Dahliaan ja haukkuu tämän pystyyn. Kaksikon välille syntyy tappelu.
Jaksot
Osa 3114: Mustavaarat ovat valkkaritähtiä
Osa 3115: Mariannalla ei ole mitään menetettävää
Osa 3116: Ullan suihku kirvelee
Osa 3117: Kallen kekkuli aiheuttaa työttömyyttä
Osa 3118: Ulla Taalasmaanvaiva
Uusimmat
-
23:16
Voitaisiinko Suomessa nähdä Ruotsin kaltaisia väkivaltaisuuksia? Ylikomisario kertoo keinot, miten Suomi ei ajaudu "Ruotsin tielle"
-
22:33
Anton Lundell ja Aleksander Barkov juonivat taianomaisen täysosuman – Floridan suomalaistähdet ilmiliekeissä
-
22:27
Tunisian rannikolla uponneesta tankkerista ei viranomaisten mukaan vuoda öljyä mereen
-
22:20
Asiantuntija uskoo, että ukrainalaiset voivat taistella Azovstalin terästehtaassa pitkään: MTV seuraa Ukrainan sotaa
-
22:00
Myyrän pudotus saa muut kisaajat häkeltymään: "Paska fiilis"
-
21:38
Lento-onnettomuus Jyväskylässä – yksi kuollut lentokoneen pudottua
-
21:19
Laura Malmivaaran poika syntyi – "Suloisen pojan ensimmäinen aamu"
-
21:17
Chelsea marssi Liverpoolin seuraksi finaaliin
-
21:00
Ympäristöaktivistien mielenosoitus venäläisen hiilen kuljetusta vastaan jatkuu edelleen Hangossa
-
20:55
Michael Monroe herkistyy löytäessään merkityksellisen haudan: "Aika iso heräys asioihin"
-
20:50
Afganistan: Pakistanin ilmaiskuissa kuollut lähes 50 ihmistä, suuri osa naisia ja lapsia
-
20:40
Sveitsiläismies masturboi itsensä teho-osastolle – vaurio iski yllättävään paikkaan
-
20:15
Michael Monroe hämmästyy suvustaan löytyneestä yllätyksestä: "Mikään ei ole räjäyttänyt tajuntaani niinkuin tämä nyt"
-
20:02
Vahvistus: Mixu Paatelainen HIFK:n peräsimeen
-
20:02
Poliisi ampunut kolmea Ruotsin mellakoissa – poliisin mukaan kyse kimmokkeista
-
19:49
"Isompi pommi kuin on ymmärretty": Mielenterveyshoitoa yli lain määräämän ajan odottaneita nuoria nyt 9 kertaa enemmän kuin ennen koronaa
-
19:38
Kimi Räikkösen luottomiehen uusi F1-pesti alkanut katastrofaalisesti – "En olisi uskonut"
-
19:29
Taylor keksii työkseen nimiä vauvoille – palvelu kustantaa jopa kymppitonnin
-
19:05
Michael Monroelle selviää uskomaton asia esi-isästä: "Äärimmäisen vaikutusvaltainen herra"
-
18:48
Mariupol ei antaudu – neljä syytä, miksi sodassa raunioitunut kaupunki on Kremlille niin tärkeä
-
Lataa lisää