Salibandyn finaalit tiivistetään yhdeksi otteluksi

Salibandyn Suomen mestaruudet miehissä ja naisissa jaetaan seuraavien yhdellä ottelulla kaudesta 2015-16 lähtien. Salibandyliiton hallitus päätti asiasta yksimielisesti tiistaina.

Liitto perustelee yhden finaalin malliin siirtymistä muun muassa laajemman huomion saamisella. Liiton mukaan huippu-urheilussa kilpailu koventuu koko ajan.

- Pärjätäkseen tässä kilpailussa on reagoitava ja oltava muita innovatiivisempi. Yhden viikonlopun aikana ratkaistaan miesten ja naisten Suomen mestaruudet ja mahdollisesti juniorimestaruuksia. Tällaista ei ole mikään laji Suomessa vielä tehnyt ja salibandy toimii nyt edelläkävijänä, Salibandyliigan toimitusjohtaja Jari-Pekka Lehtonen hehkuttaa tiedotteessa.

Ruotsissa on pelattu yhtä finaalia kaudesta 2002 alkaen ja Tshekki siirtyi systeemiin kaksi vuotta sitten. Suomessa systeemiä kokeillaan aluksi kolmen vuoden ajan.

Juttua muokattu 21.5. kello 11.27: Sääntömuutos tulee voimaan vasta 2015-16, ei siis vielä ensi kaudella.

Lue myös:

    Uusimmat