Saksan junaliikenne seisahtumassa liki viikoksi

Saksassa veturinkuljettajien lakko.

Saksassa veturinkuljettajat ovat menossa liki viikon kestävään lakkoon tällä viikolla, kertoi alan GDL-ammattiliitto. Kuusipäiväisen työnseisauksen uskotaan saavan aikaan pahan matkustuskaaoksen.

Tavarajunat seisahtuvat tiistaina illan suussa ja henkilöliikenne keskiviikkona aamuyöstä. Lakon on määrä kestää ensi viikon maanantai-iltaan saakka.

GDL kertoi hylänneensä työantajan tuoreimman tarjouksen, koska työnantajat eivät ole sen mukaan "osoittaneet halukkuutta päästä sopuun". Työntekijä vaativat kunnollisia palkankorotuksia valtoimenaan laukkaavan inflaation vuoksi sekä viikoittaisen työajan lyhentämistä 38 tunnista 35 tuntiin ilma palkkavaikutuksia.

Valtiollinen Deutsche Bahn kertoi tarjonneensa enimmillään 13 prosentin palkankorotusta, kertaluontoista inflaatiobonusta ja tunnin lyhennystä viikoittaiseen työaikaan vuodesta 2026 lähtien.

Työnantaja tyrmäsi lakon "täysin edesvastuuttomana". Saksan liikenneministeri Volker Wissing arvosteli hänkin lakkoa voimakkaasti ja sanoi sillä olevan tuhoisia vaikutuksia Saksan taloudelle.

Juttua korjattu 23.1.2024 kello 16.57: Henkilöliikenne seisahtuu keskiviikkona aamuyöstä, ei keskiviikkona iltapäivästä, kuten uutisessa alun perin sanottiin.

 

Lue myös:

    Uusimmat