Heta asui elämänsä ensimmäiset vuodet mummonsa hoivissa luullen tätä omaksi äidikseen. Todellisuudessa hän oli lopputulos kielletystä suhteesta, saksalaissotilaan tytär. Isättömyys ja äidin välinpitämättömyys tytärtään kohtaan jättivät arvet, joiden paraneminen on kestänyt monia vuosikymmeniä.
– Tiedän edelleen isästäni hyvin vähän, Heta, 68, huokaa.
– Isäni on ollut meidän perheen suuri salaisuus, hänestä on aina vaiettu.
Lapin sodan aikana ystävistä tuli vihollisia, eikä äidin lyhyttä suhdetta saksalaiseen sotilaaseen katsottu ollenkaan hyvällä. Heta kertoo kuulleensa ensimmäisen kerran äidistään naapurinlapsilta ollessaan arviolta kahdeksan vuotta vanha. Ennen tätä Heta oli kutsunut mummoaan äidiksi tietämättä asian oikeaa laitaa.
– Lähinnä se oli semmoista lasten välistä naljailua ja huutelua, enkä aluksi ymmärtänyt ollenkaan mistä he puhuivat. Minulle mummo oli ollut kuin äiti, Heta huokaa.
Heta muistaa nähneensä noin 12-vuotiaana valokuvan isästään. Kun hän myöhemmin olisi halunnut kuvan itselleen muistoksi, äiti sanoi isäpuolen repineen sen. Hetan sisko kuitenkin löysi valokuvan vain muutama kuukausi sitten tutkiessaan äidin vanhoja tavaroita.
Suunnaton häpeä
– Perheessämme oli aivan liian paljon salattuja asioita, Heta sanoo.
