Saksa vakuuttaa tukensa Turkin kanssa kiistaan ajautuneelle Kreikalle – maakaasun etsintä jatkuu silti Välimerellä

Saksa kehotti tänään Turkkia lopettamaan "liennytyksen ja provokaation kehän pyörittämisen" itäisellä Välimerellä sen jälkeen, kun Turkki sunnuntaina kertoi lähettävänsä tutkimusaluksensa kiistellyille vesialueille Kreikan aluevesien lähistöllä.

– Mikäli Turkki tosiaan aikoo jatkaa maakaasun etsimistä itäisen Välimeren kiistellymmillä merialueilla, se vaikeuttaisi selvästi tilanteen rauhoittamista, Saksan ulkoministeri Heiko Maas sanoi.

Maas vakuutti, että EU-mailla Kreikalla ja Kyproksella on Saksan täysi tuki takanaan ja kehotti Turkkia varmistamaan, että neuvottelut Kreikan kanssa eivät vaarannu yksipuolisilla toimilla.

Kiristyvää tilannetta saatetaan käsitellä torstaina alkavassa EU:n huippukokouksessa.

Nato-jäsenmaat kiistelevät

Kreikan mukaan Turkin toiminta on välitön uhka alueelliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Turkin puolustusministerin Hulusi Akarin mukaan Turkin toimet eivät uhkaa ketään.

– He (Kreikka) tekevät kaiken voitavansa lisätäkseen jännitystä, Akar sanoi maanantaina.

Turkki ilmoitti myöhään sunnuntaina lähettävänsä jälleen Oruc Reis -tutkimusaluksensa itäiselle Välimerelle.

Turkin merivoimien mukaan aluksen on määrä toimia alueella maanantaista ensi viikon torstaihin. Sen on tarkoitus liikkua muuan muassa muutaman kilometrin päässä Turkin rannikosta sijaitsevan Kreikalle kuuluvan Kastellorizon saaren eteläpuolella.

Elokuussa Kreikan ja Turkin välit kiristyivät Turkin lähetettyä Oruc Reisin lähelle Kreikan aluevesiä etsimään mahdollista maakaasua merenpohjasta. Kumpikin maa on puolustusliitto Naton jäsen.

Pitkä kiista itäisestä Välimerestä

Kiistan lähiaikojen käänteiden taustalla on Turkin vuoden 2019 lopulla solmima turvallisuussopimus YK:n tunnustaman Libyan hallituksen kanssa, jossa Turkki vaati laajoja alueita Välimerestä itselleen.

Alue on hiertänyt Kreikan ja Turkin välejä jo pidempään, sillä sieltä on löydetty suuria määriä maakaasua.

Tämän vuoden tammikuussa Egypti, Kypros, Kreikka ja Ranska tuomitsivat Turkin tekemän sopimuksen muiden maiden suvereniteettia rikkovana.

Paheksuntaa herättivät myös Turkin merenalaiset poraustoimet Kyproksen saaren lähistöllä. Turkin joukot ovat pitäneet saaren pohjoispäätä hallussaan vuodesta 1974.

Kesäkuussa Turkki vastusti EU:n merioperaatio Irinin alaisuudessa tehtyä turkkilaisen rahtilaivan tarkastusta. Laivan epäiltiin rikkovan asevientikieltoa Libyaan.

Heti tarkastuksen jälkeen Turkin sotalaivat ja hävittäjät järjestivät voimannäytöksi kuvaillun operaation itäisellä Välimerellä.

Näihin aikoihin Turkki myös ilmoitti aikovansa aloittaa maakaasun etsimisen Kreikan Kastellorizon saaren lähistöllä.

Erdogan panee vastaan "merirosvoille"

Kun Kreikka ja Egypti solmivat elokuun alussa sopimuksen yksinomaisen talousvyöhykkeen luomisesta merelle, Turkki syytti sitä pätemättömäksi ja mitättömäksi.

Vastineeksi Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan ilmoitti maansa jatkavan maakaasun etsintää kiistellyillä vesillä.

Oruc Reis -tutkimusalus ja viisi turkkilaista sotalaivaa lähtivät haeskelemaan maakaasua Kreikan omikseen vaatimilta vesiltä Kastellorizon läheltä.

Ranska lähetti omia sotavoimiaan Kreikan sota-alusten tueksi tarkkailemaan Turkin toimia. Elokuun 12. päivä turkkilainen ja kreikkalainen fregatti törmäsivät, ja molemmat osapuolet kiistelevät yhä tapahtumien kulussa.

Presidentti Erdogan vannoi ettei antautuisi "merirosvoille".

Maas ryhtyi välittämään neuvotteluja

Elokuun lopussa Saksan ulkoministeri Maas kulki Ateenan ja Ankaran väliä yrittäen saada maat neuvottelupöytään.

Samoihin aikoihin Kreikka aloitti kolmepäiväiset sotaharjoitukset yhdessä Ranskan, Italian ja Kyproksen kanssa. Turkki taas piti omia harjoituksiaan Yhdysvaltojen laivaston kanssa lähistöllä.

Ennen kuun loppua Turkki lisäsi toimiaan maakaasun löytämiseksi ja ilmoitti laivaston ampumaharjoituksista aluevesiensä rajalla Kyproksen koillispuolella.

Syyskuussa Erdogan kuitenkin veti Oruc Reisin maihin "antaakseen diplomatialle tilaisuuden".

Hallitseva AKP-puolue kuitenkin päätti, että Turkkia ei painosteta, ja maa ilmoitti lähettävänsä Oruc Reisin takaisin Kastellorizon saaren lähialueille lokakuun 22. päivään saakka.

Lue myös:

    Uusimmat