Tarjan mies sai laivaterminaalissa sairaskohtauksen. Ambulanssi ja päivystävä lääkäri eivät ottaneet tapausta vakavasti, eikä mies uskaltautunut myöhemminkään lääkäriin, vaikka kohtaus uusiutui. Kolmas aivoinfarkti pakotti miehen sairaalaan, ja hänen elämänsä muuttui lopullisesti.
Vuoden 2011 alussa Tarja odotteli miehensä kanssa terminaalissa laivaan pääsyä. Yhtäkkiä miehen vasen jalka petti alta, sitten oikea. Myös käsistä hupenivat voimat, kun hän yritti tarrata kaiteesta pitääkseen itsensä pystyssä.
Paljon matkustavalla pariskunnalla ei ollut tapana pitää reissussa kännykkää mukana, joten he eivät voineet kutsua apua. Vieressä oleva virolainen perhe soitti ambulanssin ja meni pyytämään terminaalin henkilökuntaa paikalle.
– Henkilökunta oli todella ammattitaitoista. Terminaalissa tuntui jopa turvallisemmalta kuin myöhemmin sairaalassa. Myös henkilökunta oli yhteydessä hätäkeskukseen ja pyysi ambulanssia paikalle 15 minuutissa, Tarja kehuu.
Sairasauto saapui kuitenkin vasta 45 minuutin päästä. Tarja yritti paniikissa saada miehensä nopeasti ambulanssin kyytiin ja sairaalaan. Miehen verenpainetta ja jalkaa tutkittiin. Minuutit tuntuivat ikuisuudelta.
– Lopulta ensihoitaja sanoi, että teidän kannattaa ottaa taksi ja mennä kotiin. Tässä vaiheessa mieheni jalat jo pitivät. Yritin sanoa, että kyseessä on sairaskohtaus ja että mieheni pitää saada nopeasti tutkimuksiin. Tunnin päästä hälytyksestä ensihoitaja suostui viemään meidät päivystykseen, Tarja muistelee.
Päivystyksessä lääkäri tuli nopeasti paikalle. Hän tutki miehen nilkkaa ja totesi, ettei se ole murtunut. Tarja yritti taas sanoa, että kyseessä on sairaskohtaus ja miestä pitäisi tutkia.
– Lääkäri vastasi, ettei tämä ole ajanvietepaikka, vaan päivystys. Silloin ajattelin, että pitääkö tässä soittaa uudestaan ambulanssi paikalle. Jälkikäteen kävi ilmi, että ambulanssi oli vienyt meidät väärään paikkaan. Mutta emmehän me tienneet, mikä missäkin sairastapauksessa on oikea päivystys, Tarja toteaa.
Ei auttanut muu kuin lähteä taksilla kotiin. Taksikuski auttoi miehen kolmanteen kerrokseen, sillä talossa ei ollut hissiä.
Uusi kohtaus
Mies oli kotona jumissa pari viikkoa. Hän ei pystynyt kulkemaan rappusia, eikä Tarjakaan pystynyt häntä siinä auttamaan. Pikku hiljaa mies kuitenkin toipui.
– Lääkäriin hän ei enää suostunut menemään, kun hänet oli kerran ajettu sairaalasta pois. Jälkikäteen ajateltuna hänen olisi kannattanut mennä, Tarja myöntää.
Lokakuussa mies sai toisen sairaskohtauksen. Hän oli juuri noussut autosta, kun jalat pettivät taas. Joku ohikulkija auttoi hänet ylös. Kohtaus meni pian ohi, eikä mies taipunut vieläkään menemään lääkäriin. Parin viikon päästä kolmas kohtaus sattui kotona.
– Mies pystyi siinä vaiheessa vielä kävelemään. Minulle oli jäänyt kammo ambulanssin paikalle kutsumisesta. Jos se ei otakaan miestä kyytiin, mies ehtii kuolla, Tarja kertoo.
Tarja soitti yksityisen lääkärin kotikäynnille. Lyhyen tutkimuksen jälkeen lääkäri totesi, että hän epäilee aivoinfarktia ja antaa lähetteen päivystykseen. Tarja parahti heti ”ei” päivystyskäynnille ja kertoi lääkärille aiemmista kokemuksistaan.
Lääkäri lupasi kirjoittaa sellaisen lähetteen, että mies pääsee varmasti hoitoon. Lääkäri soitti ambulanssin paikalle ja päivystykseen. Siellä oli tuttu kollega, joka lupasi itse varmistaa, että tutkimuksiin ryhdytään.
Tällä kertaa kaikki meni nappiin ja miehellä todettiin olleen kolme aivoinfarktia, yksi pienempi ja kaksi isompaa.
Ei oikeudenkäyntiä
Mies oli kuntoutuksessa kuukauden päivät ja hän sai lääkityksen. Vain muutama päivä ennen vuoden vaihtumista mies sai neljännen kohtauksen.
– En enää soittanut lääkärille, vaan ambulanssin. Tällä kertaa se tuli parissa minuutissa ja vei nopeasti päivystykseen. Siellä he tutkivat ja hoitivat hyvin aiempien dokumenttien pohjalta, Tarja toteaa.
Mies joutui olemaan seitsemän kuukautta sairaalassa. Neljännen kohtauksen jälkeen hän ei enää ole päässyt kävelemään. Kuntoutukseen menisi arviolta yli viisi vuotta. Tarja kertoo, että kaupungilta tuli päätös, ettei miestä aiota kuntouttaa. Sen sijaan pariskunta sai muuttaa uuteen asuntoon, jossa pystyy liikkumaan pyörätuolilla.
Tarja teki valituksen ensimmäisellä päivystyskäynnillä tehdystä hoitovirheestä. Sairaalan ylilääkäri otti häneen yhteyttä ja pyysi saada lisätietoja. Hän oli järkyttynyt tapahtuneesta ja jutteli virheen tehneen lääkärin kanssa.
– Ylilääkäri kehoitti viemään asian oikeuteen, mutta mieheni ei sitä halunnut. Se olisi raskas projekti, eikä toisi hänen terveyttään takaisin. Olisin itse vienyt jutun oikeuteen, jos se olisi mahdollista. En pysty kuitenkaan tekemään haastetta ilman mieheni suostumusta, Tarja sanoo.
Elämä muuttui
Nyt 50-vuotias Tarja oli aiemmin pätkätyöläisenä, mutta viimeisen vuoden hän on ollut omaishoitajana. Vuosi on kulunut Tarjan mukaan hyvin, ja hän elää 70-vuotiaan miehensä kanssa niin normaalia elämää kuin tilanne antaa myöten.
– Tämä on asennekysymys. Emme ole alistuneet, vaan asennoituneet vallitsevaan tilanteeseen. Lääkärin laiminlyönti pistää vielä välillä vihaksi. Ei tiedä, missä kunnossa mieheni olisi, jos hän olisi saanut heti hoitoa, Tarja pohtii.
Tarjaa mietityttää yksityislääkärin ja kunnallisen lääkärin eroavaisuudet. Tarja ja miehensä kuuluvat kotihoidon piiriin. Sen kautta saatava lääkäripalvelu tuntuu Tarjasta hyvin muodolliselta. Lääkäri uusii reseptit ja on suostunut Tarjan pyynnöstä pienentämään miehen lääkeannoksia. Kotikäyntejä tämä ei kuitenkaan tee.
– Jos miehelle tulee jotain sellaista, mitä en itse pysty hoitamaan, soitan yksityislääkärille ja hän on paikalla 15 minuutissa. Se on ripeätä toimintaa, mutta siinä onkin kyse bisneksestä. Kun on rahasta kyse, potilasta hoidetaan hyvin. Kunnallisella puolella lääkäri saa palkan, vaikka hoitaisi huonosti, Tarja tuumaa.
Kaikesta tapahtuneesta huolimatta miehellä riittää huumorintajua hoitokommelluksia kohtaan. Viime syksynä hänellä nousi korkea kuume. Ambulanssi kiidätti miehen samaiseen päivystykseen, josta hänet käännytettiin ensimmäisen aivoinfarktin sattuessa.
Mies otettiin vuorokaudeksi sisään. Kuumeen syy ei selvinnyt ja miestä oltiin kotiuttamassa. Tarja oli hädissään, sillä hän ei pystynyt hoitamaan miestä yksin kotona. Mies lohdutteli, että nyt hän sentään pääsi jo sisään sairaalaan. Kotihoito soitti sairaalaan, ja mies sai jäädä sinne vielä yhdeksi päiväksi.
Miehen vammautumisen myötä pariskunta on joutunut luopumaan matkailusta sekä vähentämään ulkoilemista. Ruuanlaitto oli miehelle rakas harrastus, mutta tehtävä on siirtynyt Tarjalle, joka taas ei ole koskaan välittänyt kokkailusta. Kumppanukset kuitenkin asennoituvat vallitsevaan tilanteeseen ja keskittyvät nauttimaan elämän hyvistä puolista, kuten yhdessäolosta.
Studio55.fi/Anette Lehmusruusu
Kuvat: Colourbox.com
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.