Sairaalaan aiemmin joutunut Riku Nieminen kertoo terveydentilastaan: "Kuukauden rasituskielto"

Näyttelijä Riku Nieminen kertoo joutuneensa kuukauden rasituskieltoon.

Putouksesta tuttu näyttelijä Riku Nieminen kertoi Twitter-tilillään tiistai-iltana joutuneensa sairaalaan päivystykseen tarkkailtavaksi. Mies kertoi tuolloin, että jalkapallon jälkeen rintakehässä alkoi tuntumaan, minkä seurauksena hän joutui tarkkailtavaksi.

Nyt hän kertoo tuoreimmassa twiitissaan saaneensa kuukauden rasituskiellon.

– Lievä myokardiitti, joka muodostunut viruksen, rasituksen ja levon puutteen vuoksi. Viikko sitten pienessä nuhassa metsätöissä monta päivää putkeen ja urheilin päälle. Kuukauden rasituskielto.

– Toukokuussa ottamallani koronarokotteella ei osuutta asiassa, mies tarkentaa.

Hän myös kertoo oppineensa, ettei vartalo toimi enää smalla tavalla kuin ennen.

– Mitä tästä opin on, että kun mies tulee tiettyyn ikään, ei enää voi riehua kuin 18-vuotiaana ja että kehoa täytyy kuunnella, vaikka kuinka mielisi pallon perään! Oppia ikä kaikki.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja