Kymen Sanomat uutisoi jouluaattona joulupukin vierailleen edellisenä päivän Kotkan Pasaati-kauppakeskuksessa ja partasuun ehtivän vielä seuraavaksi päiväksi lahjojen jakoon aina Amerikkaan asti. Joulupukki kanteli jutusta Julkisen sanan neuvostoon (JSN), sillä hänen oikea nimensä julkaistiin jutun kuvatekstissä.
JSN antoi asiassa ratkaisunsa tällä viikolla.
Joulupukin kantelun mukaan Kymen Sanomien toimittaja syyllistyi lähdesuojan törkeään rikkomiseen sekä vahingon tuottamiseen.
Joulupukki kertoi kantelussaan lehden toimittajan kysyneen hänen nimeään ja sanoi suostuneensa kertomaan nimensä vain sillä ehdolla, että nimi tulee ainoastaan toimituksen käyttöön, eikä sitä julkaista jutussa.
Hän sanoi kieltäneensä nimensä julkaisemisen ”ehdottomasti”.
”Lähes kaikki kotkalaiset tuntevat”
Nimi kuitenkin päätyi sekä internetissä että paperilehdessä julkaistuun, joulumyyntiä käsitelleen reportaasin kuvatekstiin. Kuvassa joulupukki liikkui kauppakeskuksessa sauvoineen ja karkkikoreineen. Pukki reklamoi asiasta lehden toimitukseen, minkä jälkeen nimi poistettiin jutun verkkoversiosta.
Paperilähteen ja sen näköisversioon nimi kuitenkin jäi.
Joulupukki kertoi olleensa yhteydessä lehden päätoimittajaan. Päätoimittaja oli pahoitellut tapahtunutta ja selittänyt julkaisun kiireessä sattuneeksi vahingoksi. Pukki ei ollut tyytyväinen selitykseen, sillä häntä haastatellut toimittaja oli Pukin kertoman mukaan nimenomaisesti luvannut, ettei oikea nimi tulisi julkisuuteen.
Joulupukki vaikutti tapahtuneesta hyvin tuohtuneelta. Pukin mukaan ideana on, ettei pukin henkilöä tunneta, vaikka hän varsin tuttu hahmo onkin. Pukki kertoikin, että ”lähes kaikki kotkalaiset” tuntevat hänet.
Pukki lisäsi tapauksen olevan erityisen vakava, koska lukutaitoisilta lapsilta mahdollisesti vietiin uskoa joulupukkiin juuri jouluaattona ilmestyneessä lehdessä. Pukin mukaan henkilöllisyyden paljastamisen takia lehtiä on jouduttu jouluaattona piilottamaan lapsilta.

