Säihkettä pimeyteen – on aika sytyttää valot!

Talven tultua hämärä hiipii koteihin ja pihamaille. Siksi kannattaakin ottaa ilo irti paitsi kynttilöistä, myös erilaisista valaisimista. Samalla on hyvä hetki tarkistaa valaisinten ja lamppujen kunto, vaihtaa palaneet lamput ja kenties hankkia uusi valaisin iltojen iloksi.

Oletko hempeän yleisvalon ystävä vai haluatko kirkasta täsmävalaistusta? Paitsi valaisimen ominaisuuksilla ja sijoittamisella, myös polttimon valinnalla voit vaikuttaa lopputulokseen. Siirreltävät pöytä- ja jalkalamput ovat käteviä, koska niiden paikkaa voi vaihtaa tarpeen tai vaihtelunhalun mukaan huoneesta toiseen.

Tuunaa, päivitä tai hanki uusi

Aina ei tarvitse ostaa uutta valaisinta saadakseen piristystä sisustukseen. Nykyisen valaisimen voi päivittää talvitunnelmiin sopivaksi vaihtamalla varjostimen esimerkiksi trendikkääseen lilaan tai luumunsävyyn. Varjostimia on runsaasti tarjolla ja niiden avulla uudistuksen tekee pikkurahallakin.

Näppärä tuunaa varjostimen itse, kangas- ja muita materiaalivaihtoehtoja on loputtomasti. Paloturvallisuus on kuitenkin syytä muistaa! Jos päätät uusia valaisimen kokonaan, pistä vanha kiertoon kaveripiirissä tai toimita kirpputorille. Samalla kannattaa tarkistaa kirpparin tarjonta.

Minne rikkinäiset?

Hajonneen valaisimen osoite ei ole roskiksessa vaan sähkö- ja elektroniikkalaite- eli SER-kierrätyksessä. Sinne voit toimittaa kaikki sähköllä ja paristoilla toimivat laitteet pesukoneesta hiustenkuivaajaan ja kännykästä tietokoneeseen. Samaan kyytiin kannattaa kerätä vialliset koriste- ja jouluvalot, joita tuntuu nurkkiin kertyvän rajallisen käyttöiän vuoksi.

Asianmukainen kierrätys takaa, että ympäristölle haitalliset aineet poistetaan ja muu materiaali kierrätetään hyötykäyttöön. Jos valaisimesi päätyisi kierrätyksen sijaan kaatopaikalle, se kuormittaisi luontoa satoja vuosia. Kierrätyksessä on siis järkeä! Lähimmän kierrätyspisteen löydät helposti netistä.

Säästä sähköä ja luontoa

Samalla kun vaihdat valaisimiin lamput, tee ekoteko ja valitse energiansäästölamput. Ne kartuttavat sähkölaskuasi huomattavasti vähemmän kuin hehkulamput. Eroa kulutuksessa voi olla jopa 80 prosenttia, joten mitä enemmän valaisimia kotoa ja pihapiiristä löytyy, sitä suurempi säästö!

Pihavalojen kanssa kannattaa käyttää ajastinta, hämäräkytkintä tai hämäräkytkimellä varustettuja lamppuja, niin kotiin on mukava tulla iltapimeälläkin.

Käytettyjen lamppujen kanssa tulee olla tarkkana: hehkulamput ja halogeenipolttimot ovat kaatopaikkajätettä, kun taas kaikenkokoiset loisteputket ja energiansäästölamput ovat sähkö- ja elektroniikkaromua. Ne tulee viedä SER-keräykseen, jotta lampuissa oleva haitallinen elohopea ei pääse luontoon.

Lisää tietoa kaikenlaisesta kierrätyksestä:
www.kierrätys.fi

Valtakunnallinen kierrätyspistehaku ja lajitteluohjeita:
www.kierrätys.info

Artikkelin tarjoaa: Kuusakoski Oy

Teksti: Kati Vehkakoski

Kuvat: Modern Light Oy ja Tuula Männistö

Artikkelin tarjoaa:
Kuusakoski Oy

Lue myös:

    Uusimmat