Enontekiön sähkö tuskailee: "Sähkölinjat imevät lunta kuin kärpäspaperi – pelastus lyhyet puut"

Sähköpomo: Ei rautateitäkään rakenneta vierekkäin 2:35

Enontekiöläisillä on Suomen eniten sähkölinjaa asiakasta kohti. Sähköyhtiön verkko kattaa koko käsivarren ja matka linnun tietä verkon päästä päähän kertyy 200 kilometriä. Jokaiselle Enontekiön Sähkön asiakkaalle on rakennettu sähkölinjaa lähes puoli kilometriä.

Enontekiön Sähkölla on 1838 asiakasta, sähköverkkoa on puolestaan 200 kilometriä. Kyseessä onkin Suomen ennätys.

Sääolosuhteet Lapissa ovat vaikeat. Enontekiön sähkön toimitusjohtaja Jukka Kärjen mukaan tilanne on helpottanut eilen, kun sää nousi ensimmäistä kertaa plussan puolella. 

– Lumi on viimein tippunut langoilta. Olemme tehneet koko talven marraskuulta saakka ennakoivaa vian hoitoa ja pudotelleet lunta langoilta lähes koko yhtiön henkilökunnan voimin – itsekin olen sitä tehnyt tien varsilta, kun olen muilta töiltä ehtinyt, kertoo toimitusjohtaja Kärki.

Kärjen mukaan haastavinta on on silloin, kun koskea sumu kastelee sähkölangat niin, että lumi pääsee tarttumaan niihin.

– Pahin säätila on se, kun sähkölanka on huurtunut ja sen jälkeen on vielä satanut lunta. Lanka muuttuu kärpäspaperiksi, johon kaikki lumi tarttuu. Tänä talvena on ollut erityisen paljon kosteita sumupilviä. Näin Nunnasen jängän kohdalla ajaessani tällaisen sumupilven, joka laskeutui kuin avaruusalus, kuvaillee Kärki näkemäänsä.

Pienet puut pelastus

Kärjen mukaan Enontekiön Sähkölle on tullut muutamia uusia asiakkaita, mutta siirretyn sähkön määrä on laskenut.

– Olemme menettäneet suuria asiakkaita. Yksi suurimmista asiakkaista oli aiemmin Puolustusvoimien tutka-asema Hetassa, mutta se suljettiin. Enontekiön kunta on myös vaihtanut sähkölämmityksiä kaukolämpöön.

– Vuonna 2014 meidän myynti oli ennätysmäärissä, kun siirsimme sähköä Ruotsiin, koska heillä oli siellä paljon korjaustöitä verkossa ja asemissa. Meillä ja Muoniolla on avunanto- ja yhteistyösopimus ruotsalaisten sähköyhtiöiden kanssa, Me saamme tarvittaessa myös sieltä sähköä, kertoo Kärki.

Kärjen mukaan Enontekiön Sähkö Oy:llä on ollut hänen aikanaan vuoden 2014 joulukuun jälkeen vain kaksi pitkää sähkökatkoa, jotka molemmat koskivat Kilpisjärveä.

– Muutoin meillä katkosajat ovat pienet verkon laajuuden ja etäisyydet huomioon ottaen. Meillä on motivoitunut henkilöstö, joka lähtee tarvittaessa häiriötä selvittämään – vaikka keskellä yötä. Toimitusvarmuus on hyvä.

Toimistusjohtajan mukaan sähkölinjojen pelastus ovat lyhyeksi kasvavat puut.

– Meidät pelastaa se, että puut ovat ylempänä Lapissa niin pieniä, etteivät ne yllä sähkölinjoille. Verkon eteläosissa puut yltävät linjoille. Meillä olikin tänä talvena poikkeuksellisesti kolme katkosta, jossa puut katkoivat linjoja. Se on harvinaista ja se on Lapin hyvä puoli, hymähtää Kärki.

Ei enää sähköä harakoille

Kärjen mukaan Kilpisjärven sähkövarmuus paranee merkittävästi, kun uusi linja rakennetaan.

– 30 vuotta sitten Kilpisjärvelle rakennettu linja saneerataan ja rinnalle rakennetaan uusi linja, mikä lisää sähkövarmuutta. Se pienentää myös merkittävästi siirtohäviöitä, mitkä ovat olleet meillä valtakunnan huippua eli sähköä on aiemmin mennyt verkosta harakoille.

Uudistustyöt maksavat kuitenkin viisi miljoona euroa ja se tuo yhtiölle hinnankorotuspaineita, vaikka valtio korvaa investoinneista 60 prosenttia.

– Siirtohinta on ollut useita vuosia liian alhainen ja asiakkailta on jäänyt perimättä 6,5 miljoonaa euroa, joka olisi ollut tullut tarpeeseen. Täällä ei ole ennen osattu varautua tulevaisuuden vaatimiin investointeihin, harmittelee Kärki.

Kärki haluaa muistuttaa, että siirtomaksuihin tulee korotuspaineita myös siitä, että kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj nosti vuodenvaihteessa kantaverkkomaksuja.

– Lapin verkkoyhtiöillä on lisäksi rasitteena yhteisen Kittilän alueverkon ylläpito. Yhtiöiden oli pakko ottaa verkot omaan huostaansa, kun kantaverkkoyhtiö halusi luopua niistä. Tällaista ylimääräistä maksua ei ole yhtiöillä etelämpänä, toteaa Kärki.

Lue myös:

    Uusimmat