Joulu on sukulaisvierailujen kulta-aikaa, jolloin monilla perheillä on tapana kerääntyä yhteen nauttimaan ruoasta, lahjoista ja hyvästä tunnelmasta. Tunnelma voi kuitenkin kiristyä, kun pienessä tilassa on paljon ihmisiä.
Vierailu sujuu mutkattomasti, kun otat huomioon muutaman seikan. Valmistautumalla vältät katastrofin:
Anna vieraillesi tilaa
Jakaminen ei aina ole helppoa. Vieraat kaipaavat omaa tilaa, mutta isäntäperhe voi helposti ajatella, että nukkumapaikka riittää. Tällainen tilanne vaatii kompromissia. On ihanteellista, jos vieraat saavat käyttöönsä vierashuoneen, jonne he saavat vetäytyä tarpeen vaatiessa. Oma rauha on tärkeää, sillä se antaa hengähdystauon vilkkaasta vierailusta.
Sisusta rentouttavasti
Vierashuoneeseen mennään levähtämään ja pitämään taukoa sosiaalisesta kanssakäymisestä. Tila muuttuu sitä miellyttävämmäksi, mitä rentouttavammin se on sisustettu. Suosi siis rauhallisia, mutta pirteitä värejä ja pehmeitä ja muhkeita muotoja. Jos vieraasi eivät ole pariskunta, he varmasti toivovat erillisiä petejä.
Asetu vieraan kenkiin
Jos tiedät, että kotisi tunnelma on aivan muuta, mihin vieraasi ovat tottuneet, voisi olla paikallaan tuoda vierashuoneeseen joku elementti, joka on vieraille tuttu. Vierashuoneessa olisi myös mukava voida tehdä muutakin kuin nukkua, joten tuo sinne kirjoja, sanomalehtiä tai vaikkapa televisio, joka on muuten vähällä käytöllä. Vuodesohva on vierashuoneessa ihanteellinen ratkaisu, sillä vieraat saavat tällöin itse päättää, petaavatko sängyn päivällä sohvaksi.
Suojaa avointa tilaa
Jos kotonasi ei ole vierashuonetta, on luonnollista, että vieraat nukkuvat olohuoneessa. Avoimessa vieraassa tilassa nukkuminen voi tuntua suojattomalta. Helpotat vieraidesi oloa, kun luot nukkumatilasta pienen sopen rajaamalla sitä esimerkiksi sermein tai kalustein. Tuo sängyn vierelle lukulamppu, jotta vieraat voivat säädellä tilan valaistusta. On myös huomaavaista asettaa sängyn viereen pieni sivupöytä, johon vieraasi voivat laskea lasin vettä, kännykkänsä tai kirjan. Varmista myös, että vieraasi tietävät, miten televisio tai CD-soitin toimii.
Tee tavarapiilo
Kun vieraat majoittuvat olohuoneessa, heidän tavaransa päätyvät usein lojumaan ympäri huonekaluja. Sotku aiheuttaa stressiä isäntäperheelle – ja vieraat taas puolestaan stressaantuvat luodessaan sotkua. Olisiko siis mahdollista asettaa johonkin nurkkaan tavara-arkku ja vaateripustin, jotta tavaroilla olisi selkeä paikka?
Lähde: Houzz
Lue myös:
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää