"Mielikuvitus ei tunne rajoja vainoamisessa"Vainoaja ja vainottu tuntevat yleensä toisensa, kertoo oikeuspsykologian dosentti Helinä Häkkänen. Jos näin ei ole, niin vainottu on yleensä julkisuuden kanssa tavalla tai toisella tekemisissä oleva henkilö, kuten poliitikko tai muusikko. Klassisen vainoamisen taustalla on yleensä päättynyt parisuhde. – Parisuhdetapauksista voidaan sanoa, että jos vainooja on mies, niin hän haluaa takaisin suhteeseen. Jos taas vainoaja on nainen, niin hän haluaa suhteeseen, jota ei koskaan ole ollut. Keinot ovat monet. Vainoaja voi uhkailla, asettaa ehtoja ja kiristää. On jopa soiteltu hätäkeskukseen ja kerrottu, että tietyssä osoitteessa asuva henkilö tarvitsee apua. Hautaustoimistokin on soitettu paikalle, Häkkänen sanoo. Vainoamisen keskimääräinen kesto on liki kaksi vuotta. Tutkimuksissa kahden viikon kestoa on pidetty rajapyykkinä. Jos vainoaminen jatkuu sitä pidempään, muuttuu se yleensä vakavammaksi. – Mielikuvitus ei tunne rajoja vainoamisessa, Häkkänen sanoo. Vainoaminen on ollut Suomessa rikos vuodesta 2014. Naisista noin 12–16 prosenttia ja miehistä 4–5 prosenttia joutuu elämänsä aikana vainotuksi. Tyypillinen vainoaja on 30–40-vuotias eli hieman muita rikoksentekijöitä vanhempi. Huumausaineriippuvuus, narsismi ja antisosiaalinen persoonallisuus ovat usein mielenterveyspalveluiden piiriin tulleilla vainoojilla diagnosoituja ongelmia. Puoleen vainoamistapauksista liittyy uhkailu, kolmasosaan fyysinen väkivalta ja kymmenesosaan seksuaalinen väkivalta. Vainotuista enemmän kuin joka toiselle kehittyy traumaperäisen stressihäiriön oireita. Vainotut kärsivät muita useammin vakavasta masennuksesta ja itsemurha-ajatuksista. Asiantuntijoiden mukaan vainoamiseen reagointi voi olla tehokas tapa käsitellä asiaa, mutta myös lisätä yhteydenottojen määrää. – Onkin sanottu, että jos vainoamisen uhri ei vastaa ensimmäisiin 99 puhelinsoittoon, mutta vastaa sadanteen huutaen puhelimeen loukkauksia, tämä voi johtaa vainoajan ajattelemaan, että hänen täytyy soittaa sata kertaa saadakseen kontakti uhriin, Häkkänen kirjoittaa vainoamista käsittelevässä katsauksessaan. Niin sanottuja poispäin reagoimisen taktiikoita pidetään tehokkaampana keinona. Ne ovat kuitenkin usein hankalia tai jopa mahdottomia toteuttaa. Siinä missä puhelinnumeron salaaminen on vielä helppoa, niin päivärutiinien muutos, saati sitten asuinpaikan vaihto voivat olla hyvin hankalia toimenpiteitä. Häkkäsen ryhmän laatiman tutkimuksen mukaan vainoamisesta tehdään vuosittain noin 600–700 rikosilmoitusta. Noin joka kuudes ilmoitus johtaa tuomioon. Tutkimuksen mukaan poliisi pystyy selvittämään noin puolet epäillystä vainoamistapauksista. Jos syyte tulee, niin myös tuomio on yleensä luvassa. Tuomiot ovat pääosin sakkorangaistuksia. | 
