Finnairin heinä–syyskuun toiminnallinen liiketulos kasvoi 64,2 miljoonaan euroon viime vuoden 26,7 miljoonasta eurosta. Vuosineljännestulos on yhtiön kaikkien aikojen paras.
Tulokseen vaikuttivat matkustajaliikenteen käyttöasteen ja lipputuottojen kasvu sekä reipas lisäpalvelumyynti. Myös Aurinkomatkat paransi tulostaan selvästi.
Lisäksi yhtiö on tehnyt kustannussäästöjä muun muassa henkilöstökuluissa ja hyötynyt polttoaineen hinnanlaskusta.
Syyskuun osavuosikatsauksesta selviää, että Finnairilla oli henkilökuntaa keskimäärin 580. Vuosi sitten henkilökuntaa oli keskimäärin 626.
Finnairin tammi–syyskuun toiminnallinen liiketulos kohosi 22,9 miljoonaan euroon, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli 27,1 miljoonaa euroa tappiollinen.
Kasvua haetaan Kiinasta
Finnairin ongelma on tällä hetkellä kotimaan liikenne. Matkustajaliikenteen kannattavuus parani vuodentakaiseen verrattuna kaikkialla muualla paitsi kotimaassa, jossa yhtiö tekee tappiota useilla reiteillä.
Kaukoliikenteessa Finnair uskoo parantavansa kustannuskilpailukykyä uusilla koneillaan. Yhtiö sai lokakuun alussa käyttöön A350 XWB -laajarunkokoneen. Niiden määrä kasvaa ensi vuoden lopussa seitsemään.
Finnairin mukaan uudet koneet tuovat lisäkapasiteettia ja mahdollistavat kasvua erityisesti Kiinan markkinoilla. Kiinassa lentomatkustuksen kysyntä on yhä kovaa vaikka talouskasvu on hidastunut.
Finnair myy vuosina 2016 ja 2017 neljä omistamaansa Airbus A340-300-lentokonetta takaisin Airbusille. Finnair luopuu kaikista operoimistaan A340-lentokoneista vuoden 2017 loppuun mennessä, kun niitä korvaavat A350 XWB -lentokoneet on toimitettu ja otettu käyttöön Finnairin reittiliikenteessä.
Finnair arvioi tuloksensa tänä vuonna olevan nollatasolla tai hieman plussalla.
Uusimmat
-
23:27
Yle: Essayah vastusti Israel-päätöstä yli kolme viikkoa sen jälkeen, kun asiasta oli päätetty
-
22:45
Toimittaja Tel Avivissa: "On tullut tavaraa taivaalta huomattavasti enemmän" – MTV seuraa
-
22:34
Hurrikaani Milton voimistui viidennen asteen hirmumyrskyksi – Floridaan julistettu hätätila
-
22:13
Skandaali Ruotsissa: Liivijengiläinen huippupoliitikon juhlien vakiovieras
-
22:10
Huuhkajille helpotusta? Englannilta tipahti kolme pelaajaa, mukana huippulupaus
-
22:04
Suomalainen yllätysnimi aloittaa kautensa NHL:ssä
-
21:44
VG: Norjalaisvanhuksilta huijattiin rahaa – Suomessa pidätetty 20 ihmistä
-
21:40
Huippumalli Chrissy Teigen pukeutui lateksiin – esittelee myös erikoista tatuointia
-
21:23
Valeasuun sonnustautunut lääkäri antoi äitinsä kumppanille myrkkypistoksen koronarokotteen sijaan
-
21:12
Moni alakoululainen kertoo tuntemattomien lähestyneen somessa – näin vanhempien kannattaa käsitellä asiaa
-
21:06
Etelä-Savon aluevaltuusto piti kokouksen etänä – syynä turvallisuusuhka
-
21:00
Lasten ja nuorten tapaturmaiset kuolemat vähentyneet dramaattisesti – tämä trendi kuitenkin "hirveän huolestuttava"
-
20:49
Olli Jokisen Timrå linjasi suomalaisesta jymyuutisesta: "Emme näe syytä paniikkiin"
-
20:45
Tätä et nähnyt Maajussille morsian -jaksossa! Tällainen oli Samulin ja puolisoehdokas Kristan puhelu
-
20:32
Kuningas Charlesin syöpähoidot keskeytetään – lähtee pitkälle matkalle
-
20:27
Terrorismi, energiakriisi ja pakolaisaallot – näin suursota Lähi-idässä voi iskeä Eurooppaan
-
20:25
Pelastakaa Lapset ei pian enää ota uusia hakijoita kansainväliseen adoptioon – taustalla yksi muutos
-
20:05
Jokereilta tipahti poikkeuksellisen suora ulostulo
-
19:44
Yksi otettu kiinni Israelia tukevan mielenosoituksen yhteydessä Helsingissä
-
19:15
Maajussi-Tarja paljastaa: Ismo huutokauppasi hänet toiselle miehelle – lopputulos yllätti!
-
Lataa lisää