Lentoyhtiöiden etujärjestö kertoo, että moni yhtiö suunnittelee muutoksia kesän lentoihin.
Maailmanlaajuinen lentoyhtiöiden etu- ja yhteistyöjärjestö IATA varoittaa tulevan kesän matkailijoita lentoliikennettä uhkaavasta polttoainepulasta.
Iranin sodan takia nousseet polttoainekustannukset ovat jo nyt näkyneet lentoyhtiöiden toiminnassa.
IATA:n johtaja Willie Walsh vertasi lentoteollisuuden käsillä olevaa kriisiä Reutersille Covid–19-pandemiaan, jolloin vuosien 2019 ja 2020 rajoitukset veivät alalta miljardeja.
Nyt tilanne on kuitenkin toinen, sillä polttoainepulan vuoksi, hinnat ovat nousseet äkillisesti.
– Ajattelen, että korona oli täysin eri luokkaa. Näemme tässä käytännössä kustannusongelman lentoyhtiöille. Lentoliikenteen taustalla oleva kysyntä on edelleen vahvaa, ja se on myönteinen asia, Walsh sanoo.
Järjestön julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että korkeat lentopolttoaineen hinnat yhdistettynä mahdollisiin toimitusvaikeuksiin tulevat näkymään jatkossa niin lippujen hinnoissa kuin tarjonnassa.
– Tiedän, että useat lentoyhtiöt harkitsevat toimivansa jo nyt, jotta he voivat varautua polttoainepulaan, Walsh kertoo.
Epävarmuuteen varaudutaan
Ruotsin energiaministeri Ebba Busch kehotti matkustajia valmistautumalla polttoainepulaan varautumalla matkojensa muutoksiin tai peruuntumisiin.
Osa lentoyhtiöstä ei kuitenkaan usko polttoainepulan tuottavan suuria ongelmia. Esimerkiksi Ryanairin johtaja kertoo uskovansa, että uhkakuvat polttoainepuutteista ovat väistymässä.
