Säästä rahaa: Tee nämä itse!
Nyt on aika kääriä hihat. Itse tekemällä säästää rahaa ja oman käden jälki saa aikaan hyvän mielen.
Puuhasteluun saattaa mennä enemmän aikaa kuin kaupassa piipahtamiseen, mutta itse tehtyä osaa arvostaa ihan eri tavalla kuin valmista. Käsillä tekeminen on myös rentouttavaa puuhaa.
Pienetkin muutokset pienentävät kauppalaskuja. Jos budjettisi aiheuttaa ahdistusta, pohdi voisitko hyödyntää jotain seuraavista vinkeistä.
Sekoita omat puhdistusaineet
Puhdistusaineiden hinnat eivät päätä huimaa, mutta oletko ikinä laskenut, montako erilaista purkkia siivouskaapissasi oikein majailee? Monenlaiset tahrat lähtevät samoilla raaka-aineilla, joten itse tekemällä säästät myös tilassa. Syötäväksikin kelpaavat ainesosat eivät varmasti aiheuta hengenahdistusta ja päänsärkyä. Kokeile esimerkiksi etikkaa, sitruunaa ja soodaa.
Hylkää einekset
Vaikka tekisit ruokaa pääasiassa itse ja välttelisit eineksien käyttöä, kaapistasi löytyy varmasti paljon prosessoituja ruokia, kuten maustetahnoja, salaattikastikkeita tai krutonkipusseja. Kaikkea voi kuitenkin tehdä myös itse, jos haluaa säästää rahaa ja samalla karsia lisäaineet ruokavaliosta. Leivät, sämpylät ja välipalapatukat luonnistuvat todella edullisesti itse tekemällä verrattuna kaupasta ostettuihin. Kuivahtaneet leipäviipaleet paahtuvat pannulla krutongeiksi.
Ryhdy viherpeukaloksi
Yrttien kasvattamisesta on tullut viime vuosina laajalle levinnyt trendi. Yrttien ja vihannesten kasvattamiseen ei tarvita edes isoa pihaa – aurinkoinen paikka parvekkeella tai ikkunalaudalla kypsyttää vihannekset yhtä hyvin. Talvella kaupasta ostetut yrttiruukut viihtyvät pöytäpuutarhoissa. Kaupasta ostettavat yrtit saa näin myös kestämään pidempään.
Taikataikinan ohje
1 dl vehnäjauhoja
1 dl suolaa
5 rkl vettä
Sekoita vesi kuivien aineiden joukkoon. Halutessasi veden voi värjätä elintarvikeväreillä.
Taikinasta voi muotoilla esimerkiksi nukketalon huonekaluja, pieniä esineitä, hahmoja ja koristeita.
Paista valmiita muotoiluja uunissa 150 asteessa noin 30-40 minuuttia. Paistetut muovailut voi maalata vesi- tai akryylimaaleilla.
Lähde: Kierrätyskeskus
Tekemistä lapsille
Leluhyllyjen hinnat saattavat aiheuttaa kylmiä väreitä. Voit kuitenkin kehittää tekemistä edullisesti kotona ja pienellä vaivalla. Miltä kuulostaisi esimerkiksi muovailuvahan tekeminen itse? Tai jos et ole vielä kokeillut – pyöräytä taikataikina!
Kauneutta keittiöstä
Kosmetiikkateollisuudessa hyödynnetään paljon yleensä keittiössä käytettäviä raaka-aineita. Kokeile esimerkiksi omenaviinietikkaa hiusten kiiltohoitona, hunajaa puhdistavana ja pehmentävänä kasvonaamiona ja oliiviöljyä ihon kosteutukseen.
Lahjaksi itse tehtyä
Merkkipäivät ja kylässä käynnit pääsevät usein yllättämään. Mikset siis tekisi jo valmiiksi jotain itse? Jokaisella on varmasti jokin taito, jolla voi ilahduttaa myös läheisiään. Neulo villasukat, askartele tai leivo keksejä – mikä ikinä luonnistuukin sinulta parhaiten.
Osittainen lähde: Mother Nature Network
Uusimmat
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
19:36
Armenialaisviranomaiset: Jo yli kolmannes Vuoristo-Karabahin asukkaista on paennut Armeniaan
-
19:24
Ruotsia riivaavaa rikollisuus on vaarassa levitä Norjaan – pahamaineinen Foxtrot hamuaa nyt öljymaan huumemarkkinoita
-
19:13
Nyt puhuu Ruotsin jättänyt kohuttu tähti – "Tärkeämpiä kuin mikään muu maailmassa"
-
19:12
Kouluväkivalta ei ole enää "happy slappingia" – raa'an väkivallan kuvaamiselle järjestetään jopa sessioita: "Osa saa niistä tyydytystä"
-
19:05
Pintapelastaja Juho Ala-Lahti oli ensimmäisenä paikalla, kun Estonia-autolautta upposi: "Keli oli mahdoton"
-
Lataa lisää